Auringon lämpö houkuttelee ihmiset viettämään pitkiä aikoja ulkona ja samalla usein myös vaatteet vähenevät. Varsinkin ensimmäisinä hellepäivinä monella kärähtää iho. UV-säteily altistaa ihomuutoksille ja vanhentaa ihoa ennenaikaisesti.
”Iho tulisi suojata UV-säteilyltä huolellisesti, sillä se muistaa palamisen kauan. Apteekissa on laaja valikoima vahvan suojakertoimen aurinkosuojia, joista löytyy omat tuotteet myös erityisen herkkäihoisille”, neuvoo Saara Jokinen Forssan Keskusapteekista. Kymmenen vuotta farmaseuttina työskennellyt Jokinen on huomannut, että asiakkailla on joka kesä melko samanlaisia vaivoja ja tarpeita.
”Apteekkiin tullaan usein siinä vaiheessa, kun iho on jo palanut ja siihen tarvitaan helpotusta. Auringon lisäksi palovammoja aiheuttavat esimerkiksi mökkisaunan kiehuvien vesien roiskuminen tai käden osuminen hehkuvaan grilliin”, Jokinen toteaa.
Palaneen ihon hoidossa on tärkeää nopea ensiapu viileällä vedellä, ja sen jälkeen iholle kannattaisi laittaa mietoa kortisonivoidetta. Jokinen suosittelee mieluiten voidetta, joka sisältää myös pienten ihovaurioiden paranemista nopeuttavaa B5-vitamiinia.
Runsaasti kukintaa ja ötököitä
Tänä keväänä oli poikkeuksellisen runsaasti koivun siitepölyä ja heinien kukinta on vasta alkamassa.
”Moni sellainenkin, jolla ei ole aiemmin ollut allergioita, sai nyt oireita. Helpotukseksi ei kaikilla riittänyt allergialääkitys tabletteina, vaan avuksi piti ottaa myös allergiaa helpottavia silmätippoja ja nenäsuihkeita”, Jokinen sanoo.
Koska helteet alkoivat varhain, jo alkukesästä oli myös runsaasti ötököitä. ”Ihmiset tulivat mökeiltä kädet ja jalat täynnä kutisevia pistoksia ja puremia. Näihinkin auttaa mieto kortisonivoide, jota kannattaisi pitää mukana, kun liikutaan luonnossa”, Jokinen toteaa.
Oma lukunsa ovat punkit, joita on alkanut näkyä enemmän jo Forssankin seudulla. Jokinen kehottaa kaikkia oppimaan tunnistamaan punkin. Jos on oleskeltu pusikkoisilla rannoilla tai ruohikkoisilla pihoilla, olisi hyvä tehdä iltaisin punkkitarkastus.
”Iholla kävelevä punkki on vielä helppo pyyhkäistä pois. Jos se on ehtinyt purra kiinni, otetaan pihdeillä kiinni sen päästä ja punkki irrotetaan varovasti. Jos puremakohtaan ilmestyy parin päivän sisällä punoittava rinkula, on syytä käydä myös lääkärissä”, Jokinen ohjeistaa.
Hyvä ensiapu vähentää vaurioita
Monen vamman paranemista nopeuttaa hyvä ensiapu. Esimerkiksi nyrjähtänyt nilkka tai tällin saanut polvi kaipaa pikaisesti kylmää. Mikäli vammojen hoitoon tarkoitettuja kylmäpakkauksia ei ole saatavilla, pakasteesta löytyvä hernepussi auttaa myös.
Haavojen hoitoon on saatavilla myös uudenalaista apua. Jokinen kiittelee kätevää, viime kesänä apteekkeihin saatua haavageeliä. ”Se säätelee haavan kosteutta ja estää rupien muodostumista sekä ihon repeytymistä. Haavageeli myös viilentää ja rauhoittaa haavan aluetta välittömästi.”
Entä jos kyy pääsee puremaan? ”Kyypakkauksesta saa ensiavun oireisiin, mutta kyyn purtua pitää aina myös lähteä mahdollisimman nopeasti lääkäriin”, Jokinen muistuttaa.
Saara Jokisen vinkkilista kesän kotiapteekkiin:
- Aurinkosuojavoidetta.
- Aqualan L on monelle sopiva perusvoide. Samasta tuotesarjasta löytyy myös rasvaisempi vaihtoehto, jos iho tuntuu nopeasti jälleen kuivalta.
- Pantyson auttaa pieniin auringonpolttamiin, ötökän pistoihin ja haavaumiin. Siinä on kortisonin lisäksi ihoa hoitavaa B5-vitamiinia.
- Kyypakkaus on syytä pitää aina lähettyvillä luonnossa. Se antaa nopean avun ampiaisten pistoihin.
- Punkkipihdit ovat tarpeen, jos punkki on jo purrut kiinni.
Teksti: Johanna Paasikangas-Tella