Tavallisesti rytminsiirto tehdään sähköisesti lyhyessä nukutuksessa. Rytmi voidaan palauttaa myös lääkkeillä. Yleensä normaali rytmi palautuu helposti, mutta eteisvärinällä on taipumus uusiutua. Rytminsiirron jälkeen rytmi pyritään säilyttämään rytmihäiriölääkkeillä. Jos eteisvärinä toistuvasti uusiutuu rytminsiirtojen jälkeen, niitä ei kannata jatkaa.

Nuorilla ja fyysisesti aktiivisilla potilailla rytminhallinta on yleensä ensisijainen hoitomuoto. Rytminhallinta sopii ensisijaiseksi hoidoksi, kun eteisvärinä aiheuttaa haitallisia oireita ja rytmi pystytään pitämään kurissa kohtuullisin toimenpitein.

Estohoito eli rytminhallinta ehkäisee eteisvärinäkohtausten uusiutumista. Ilman hoitoa rytmihäiriö toistuu 80–90 %:lla potilaista vuoden kuluessa. Rytmihäiriölääkkeillä voidaan vain harvoin estää eteisvärinä kokonaan. Realistinen tavoite onkin oireiden lieventäminen ja kohtausten harventaminen. Rytmihäiriölääkkeen valintaan vaikuttavat monet yksilölliset tekijät.

Rytminsiirto

Kun eteisvärinä on kohtauksittaista, eikä pysyvää, voidaan tehdä rytminsiirto joko lääkkeillä tai sähköisesti. Hoitava lääkäri valitsee kullekin potilaalle parhaaksi katsomansa rytminsiirtotavan. Lääkkeelliseen rytminsiirtoon on käytettävänä useampia eri vaihtoehtoja. Sen etuna on, ettei sähköisen rytminsiirron vaatimaa nukutusta tai edeltävää paastoa ei tarvita. Toisaalta lääkkeillä saattaa olla haittavaikutuksia.

Sähköinen rytminsiirtoon tehdään nukutuksessa ja lääkäri arvioi rytminsiirron tarpeen yksilöllisesti. Yleensä sähköistä rytminsiirtoa edeltää antikoagulaatio- eli verenohennuslääkitys. Joissakin tapauksissa rytminsiirto on tehtävä heti. Rytminsiirto voidaan tehdä päivystystoimenpiteenä tai suunnitellusti eli elektiivisesti. Jos sähköinen rytminsiirto on tehtävä usein, esimerkiksi 2-3 kertaa vuodessa, harkitaan pitkäaikaista rytmihäiriölääkitystä.

Sykkeenhallinta

Sykkeenhallinnassa eteisvärinän aikainen syke säädetään sopivaksi. Hoitomuodoksi sykkeenhallinta voidaan valita esimerkiksi silloin, kun oireet ovat hallittavissa lääkkeillä tai ne ovat lieviä. Lisäksi valintaan vaikuttavat yli 65 vuoden ikä tai jokin eteisvärinälle altistava sairaus, kuten sydämen vajaatoiminta, kohonnut verenpaine, sepelvaltimotauti tai diabetes. Sykkeenhallinnassa leposykkeen on oltava alle 110 lyöntiä minuutissa. Useimmiten pyritään leposykkeeseen 60–80 lyöntiä minuutissa.

Sykkeenhallintaan voidaan päätyä jo ensimmäisellä hoitokäynnillä, jos potilas on iäkäs tai eteisvärinä on oireeton tai vähäoireinen. Se kannattaa myös silloin, jos potilaan fyysinen aktiivisuus on vähäinen.

Sykkeenhallintaan siirtymistä harkitaan, jos eteisvärinä muuttuu jatkuvaksi, kohtaukset tihenevät ja jos lääkkeet tehoavat huonosti tai aiheuttavat haittavaikutuksia. Jos rytminsiirto ei onnistu tai eteisvärinä uusiutuu nopeasti, sykkeenhallintaan siirtyminen on välttämätöntä.

Sykkeenhallinta toteutetaan ensisijaisesti beetasalpaajalla, vaihtoehtoisesti sydänvaikutteisella kalsiuminestäjällä (verapamiili tai diltiatseemi). Myös invasiivinen, eli kajoava toimenpide on mahdollinen. Elimistö tottuu yleensä pysyvään eteisvärinään (”taloudellinen flimmeri”) kun syke on säädetty lääkkeillä sopivaksi.