Uni on elimistön huoltoaikaa. Silloin poistetaan kuona-aineita, korjataan rasituksen aiheuttamia vaurioita ja aivot tallentavat oppimaansa. Nykypäivän hektisessä elämäntyylissä kunnon yöunien merkitys helposti unohtuu.

Heräätkö pirteänä vai nuutuneena? 

Kun nukahtamisongelmiin hakee apua, tulisi miettiä jo etukäteen onko vaikea nukahtaa tai herääkö yöllä valvomaan. Onko aamulla pirteä vai tuntuuko siltä, että olo on yön jälkeen nuutunut.

Apteekista saa apua nukahtamisongelmiin. Siellä asiakkaille pyritään antamaan mahdollisimman kokonaisvaltaista neuvontaa.

Elintapojen merkitystäkään ei pidä unohtaa unen kiinnisaamisessa. Ruokailu ja liikunta vaikuttavat nukahtamiseen. Kännykkää tai tietokonetta ei kannata vilkuilla juuri ennen nukkumaan menoa, koska niiden sininen valo häiritsee nukahtamista.

Viileä makuuhuone ja hyvä tyyny niin ikään edesauttavat kunnollista nukahtamista. Jos uni ei ole tullut silmään vartin päästä, kannattaa nousta jaloittelemaan. Nukahtamisen yrittäminen väkipakolla vain aiheuttaa stressiä, joka puolestaan pahentaa tilannetta.

Melatoniini lyönyt itsensä läpi

Mikäli nukahtaminen on vaikeaa, voi kokeilla avuksi melatoniinivalmisteita*. Unentuloa helpottavia tuotteita voi käyttää maksimissaan muutaman viikon ajan.

Nukahtamisvaikeuksien takana saattaa olla myös jokin sairaus kuten masennus tai kilpirauhasongelmat. Ne vaativat sitten ihan omat hoitonsa.

Teksti: Heli Haring

*Melatoniini auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa. Vaikutus saavutetaan 1 mg:n melatoniiniannoksella lähellä nukkumaanmenoaikaa.