Pienten lasten vanhemmat totuttavat lapsiaan uusiin ruoka-aineisiin usein varovasti, aivan kuten neuvola ohjeistaa. Jos lapsen iho oireilee, syytä haetaan usein kuitenkin liian herkästi ruoka-aineista.

”Ruoka-aineita ei pitäisi omin päin jättää pois lapsen ruokavaliosta, ei ainakaan perusruoka-aineita. Jos vanhemmat epäilevät lapsella olevan allergiaa, on syytä hakeutua tutkimuksiin”, toteaa lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Erkka Valovirta.

Valovirta on vastaanotoillaan nähnyt lapsia, joiden iho on pahoin ärtynyt ja tulehtunut. Vanhemmat ovat usein olleet vakuuttuneita, että kyseessä on ruoka-allergia ja ovat kokeilleet jättää ruokavaliosta pois moniakin ruoka-aineita, tuloksetta. ”Kun oireiden taustalla onkin ihosairaus, kotona tehdyt kokeilut ovat vain viivyttäneet hoitoon hakeutumista ja lapsen iho on saattanut ehtiä todella huonoon kuntoon”, Valovirta sanoo.

Atooppinen ekseema on hoidettava oikein

Joskus oireiden aiheuttaja on atooppinen ekseema. Se on tulehduksellinen ihosairaus, joka vaatii pitkäaikaista hoitoa. ”Atooppinen ekseema on aina kutiseva ja siihen liittyy krooninen tai jatkuvasti toistuva ihotulehdus, ihon rikkoumia ja raapimajälkiä.”

Atooppinen ekseema ei ole vain oire, vaan oma sairautensa. Taudista puhutaan monilla nimityksillä: atooppinen ihottuma, atooppinen dermatiitti, atooppinen taiveihottuma ja maitorupi. ”Tauti aaltoilee ja pahenemisvaiheelle ei välttämättä löydy selvää syytä. Hoito on oireenmukaista, eli lopullisesti parantavaa hoitoa ei ole. Olennaista on puuttua oireisiin varhain ja aloittaa tulehdusta helpottava voidehoito heti. Lisäksi tarvitaan yksilöllisesti sopiva ylläpitohoito”, Valovirta tiivistää.

Valovirta täydentää, että jos atooppinen ekseema on alkanut muutaman kuukauden iässä, oireilevista noin 40 prosentilla on myös ruoka-allergia. Ruoka-allergiasta huolimatta atooppista ihoa pitää hoitaa säännöllisesti.

Ihon virhe ei ole korjattavissa

Atooppinen ekseema johtuu siitä, että ihon läpäisyeste on puutteellinen. ”Tällöin erilaiset ärsykkeet, kuten allergeenit ja mikrobit läpäisevät helpommin ihokerroksen ja aiheuttavat inflammaation eli tulehdusreaktion. Atoopikon ihossa on muun muassa vain vähän veden haihtumista estäviä keramideja ja atooppista ekseemaa sairastavan iho on yleensä kuiva, vaikka ihottumaa ei aina ole havaittavissa”, Valovirta kuvailee.

Jos ihon poikkeavuus havaitaan varhain, oireiden puhkeamista on mahdollista torjua ihon kosteutuksella. ”Kuiva iho on suojattomampi esimerkiksi ilman kautta tulevia allergeeneja vastaan”, Valovirta sanoo.

Ekseemalla on erilaisia ilmenemismuotoja, ja suurella osalla atooppista ekseemaa sairastavista on myös taipumus atooppiseen allergiaan. Läpäisyesteen puutteellinen toiminta varhaislapsuudessa altistaa allergiselle herkistymiselle. ”Tämä on riskitekijä lapsuusajan astman ja allergisen nuhan kehittymiselle”, Valovirta toteaa.

Allergioita on mahdollista torjua hankkimalla altistusta suun kautta jo lapsuudessa. Rintaruokinnan ohella on hyvä aloittaa kiinteiden maistelu sietokyvyn vahvistamiseksi 4–6 kuukauden iässä. Valovirta huomauttaa, että vahinkoa voidaan aiheuttaa nimenomaan välttämällä ruuasta suun kautta saatavia allergeeneja turhaan. ”Ensimmäisen ikävuoden aikana pitäisi saada laajasti ruoka-aineita, ei välttämättä ravitsemuksen vaan juuri erityisesti sietokyvyn kehittymisen vuoksi.”

Teksti Johanna Paasikangas-Tella