Kesällä iho tuntuu olevan normaalia paremmassa kunnossa, ja päivettyneenä iho myös näyttää tavallista tasaisemmalta. Samaan aikaan kesäinen sää asettaa iholle omat haasteensa. Aurinko polttaa ja kuivattaa ihoa, ja vaikka aurinko ei paistaisikaan, varsinkin merituuli ja merivesi saavat ihon kuivumaan.

Kesäinen iho kaipaakin usein normaalia enemmän kosteutusta.

”Kuuma sää saa kosteuden haihtumaan iholta. Kuumalla ilmalla niin kasvot kuin vartalokin kaipaavat aurinkovoiteen lisäksi kevyttä kosteusvoidetta. Pilvisellä ja tuulisella säällä ei välttämättä huomaa auringon polttavaa vaikutusta ja tällöin voi herkästi palaa. Etenkin palanut iho vaatii runsaasti kosteutusta”, kertoo Laajasalon apteekin proviisori Tiina Kinos.

Kinos huomauttaa, että kesäistä ihoa kannattaa muistaa hoitaa muutenkin. ”Vaikka kesällä ei juuri meikkaisi, iholle kertyy niin ilmasta kuin aurinkovoiteista erilaisia epäpuhtauksia. Ihon puhdistus on hyvä muistaa aamuin illoin.”

Kesäsäissä iho kaipaa paitsi aurinkovoidetta myös kosteutusta. Atooppinen iho ja akneiho nauttivat auringon valosta – mutta nekin pitää suojata auringolta oikein valitulla voiteella.

Hoida ihotyypin mukaan

Tiina Kinos muistuttaa, että myös kesäisin ihoa kannattaa hoitaa ihotyypin mukaan. ”Esimerkiksi aurinkovoiteenkin voi valita nykyisin sen mukaan, tarvitseeko voiteen rasvaisemmalle vai kuivemmalle iholle.”

Ihoa kannattaa myös kuoria. Kuorinta tekee ihosta pehmeämmän ja kirkkaamman ja poistaa esimerkiksi akneiholta epäpuhtauksia. Atoopikkokin voi kuoria ihoaan kesäisin silloin tällöin.

”Atoopikon kannattaa käyttää hellävaraista kuorinta-ainetta. Couperosa-iholle kuorintaa ei sen sijaan suositella, mutta ihoa voi hoitaa ja kosteuttaa esimerkiksi kasvonaamioiden avulla”, Kinos sanoo.

Aurinko auttaa atooppista ihoa ja akneihoa

Aurinko yleensä helpottaa atooppisen ihon oireita, sillä auringon UV-valo auttaa atooppisen ihon kutinaan ja tulehdusoireisiin. Sekä atooppisen ihon että varsinkin couperosa-ihon hoidossa Kinos muistuttaa riittävän kosteutuksen tärkeydestä.

”Couperosa-iholle kannattaa varata herkälle iholle tarkoitettu aurinkovoide, jossa on riittävän korkea suojakerroin. Ihon palaminen pahentaa couperosan oireita.”

Koska aurinko kuivattaa ihoa ja vähentää ihon rasvaisuutta, akneiho voi monesti paremmin kesällä. Auringon vaikutus akneen on kuitenkin yksilöllinen. Ruusufinniä auringonvalo usein sen sijaan pahentaa.

”Akneiholle kannattaa valita kesälläkin vain kevyitä perus- ja muita voiteita ja rasvaiselle iholle sopiva aurinkovoide. On tärkeää, etteivät voiteet tuki ihohuokosia”, Kinos sanoo.

Hoida haavat ajoissa

Kesäisin iho voi rikkoutua herkästi. Pienetkin haavat ja naarmut on syytä hoitaa kuntoon, sillä lämmin sää hidastaa haavojen paranemista ja altistaa ne tulehduksille.

”Lika täytyy aina huuhdella kunnolla pois haavasta ja haava suojata hengittävällä siteellä. Side pitää vaihtaa sen mukaan, miten paljon haava vuotaa”, Kinos neuvoo.

Pieniin ihovaurioihin voi levittää dekspantenolia sisältävää voidetta. Lieviä ihotulehduksia voi lääkitä kotona antibioottia sisältävillä voiteilla. Kinos muistuttaa, että jos haava alkaa punoittaa, turvota tai kipeytyä, on syytä hakeutua lääkäriin.

”Ja mitä isompi haava on, sitä herkemmin lääkäriin on syytä lähteä.”

Hyönteisten pistoksiin Kinos neuvoo levittämään hydrokortisonivoidetta tai antihistamiinipuikkoa. Jos pistoksia on paljon, niitä voi hoitaa myös suun kautta otettavilla antihistamiintableteilla.

”Ampiaisen pistokseen ja kyyn puremaan kannattaa varautua hydrokortisonitableteilla. Jos kyy puree, tulee aina hakeutua lääkäriin. Myös ampiaisen pisto saattaa vaatia lääkärin hoitoa, jos pistopaikka on lähellä kaulaa tai se turpoaa voimakkaasti, tai jos esimerkiksi lapsi reagoi voimakkaasti ampiaisen pistoon”, Kinos huomauttaa.

Varaa kesäksi kaappiin ainakin nämä:

  • Omalle ihotyypille sopiva aurinkovoide
  • Kevyt, kosteuttava perusvoide ja kasvovoide ihotyypin mukaan
  • Kasvojen puhdistusaine ihotyypin mukaan
  • Desinfioiva haavanpuhdistusaine ja muut haavanhoitotarvikkeet
  • Dekspantenolia sisältävä voide
  • Antibioottia sisältävä voide tulehtuneelle iholle
  • Hydrokortisonivoide ja antihistamiinipuikko hyttysenpistoille ja kutinaan
  • Antihistamiinitabletteja, kortisonitabletteja

Teksti: Pi Mäkilä