Auringosta nauttiminen on hankalaa, jos epäilee aurinkovoiteen tehoa, koostumusta tai sopivuutta.

”Suurin virhe on se, että aurinkovoidetta ei käytetä riittävän runsaasti. Tärkeää on myös valita riittävän korkea suojakerroin”, toteaa Orion Pharman myyntipäällikkö, farmaseutti Kristiina Vuori.

Aurinkosuojakerroin, SPF, kertoo, kuinka monta kertaa pidempään voi oleskella auringossa ihon palamatta. Suomalaisihon suoja-aika on noin 10‒30 minuuttia. Lapsille suojakertoimen on oltava 50, aikuisille vähintään 30 kotimaassa ja 50 ulkomailla. Esimerkiksi SPF15 on liian vähän.

Vuoren mukaan aurinkovoiteissa on hyvä olla suoja sekä UVA- että UVB-säteilyä vastaan: ensimmäinen vanhentaa ja jälkimmäinen polttaa ihoa. Mitä korkeampi on suojakerroin, sitä paremmin se estää molempien UV-säteiden haitat iholla.

Meikkien ja päivävoiteiden matala suojakerroin ei riitä suojaamaan ihoa auringolta.

Siis totta vai tarua – tarkista tietosi ja luulosi:

Jos ruskettuu helposti, aurinkosuojaa tarvitsee vain keväällä tai ulkomaan lomilla.

VÄÄRIN

Aurinkosuojaa tarvitsee aina auringossa, vaikka iho olisi ruskettunut. Ruskettuminen ei estä ihoa palamasta. Aurinkovoidetta kannattaa käyttää läpi koko kesän ja myös aurinkolomalla talvella.

Lasten ei pitäisi oleskella lainkaan auringossa ilman suojaavaa vaatetusta. Aurinkovoiteet eivät ole riittävän tehokkaita.

OIKEIN/VÄÄRIN

Lapsia on vaikea pitää poissa auringosta. Heidät on aina suojattava vaattein, päähinein ja aurinkolasein. Paljaisiin ihoalueisiin levitetään lapsille tarkoitettua aurinkovoidetta, jota pitää säännöllisin väliajoin lisätä, kerran tunnissa ja etenkin uimisen jälkeen. Vedenkestävä voidekaan ei kestä ikuisesti.

Myös alle kaksivuotiaat lapset voivat käyttää aurinkosuojaa. Se on aina parempi vaihtoehto kuin ihon palaminen. Alle puolivuotias on pidettävä varjossa ja pois auringosta. Vastasyntyneiden iho ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt vastaanottamaan aurinkovoiteiden sisältämiä kemikaaleja.

Iho voi palaa ohuiden vaatteiden läpi.

OIKEIN

Ohuet vaatteet eivät suojaa riittävästi. Vesikin heijastaa uv-säteilyä, jolle voi altistua myös pilvisenä päivänä. Varjossakin voi palaa tai ruskettua. Aurinkovoide on tarpeen ohuiden kesävaatteiden alla.

Kasvomeikki riittää aurinkosuojaksi.

VÄÄRIN

Monissa meikki- tai päivävoiteissa voi olla jonkin verran suojakerrointa, kuten SPF10, joka ei riitä suojaamaan ihoa. Aurinkovoidetta kannattaa levittää meikkivoiteen alle heti aamulla. Teho ei kestä iltaan asti, vaan aurinkosuojaa on tarpeen mukaan lisättävä.

Kemiallinen suoja on lapsille vahingollista, fysikaalinen on parempi myös herkkäihoisille.

VÄÄRIN

Kaikki Euroopan markkinoilla olevat aurinkosuojatuotteet on testattu, joten niitä on kaikkien turvallista käyttää. Valmisteet sopivat myös alle kouluikäisille.

Kemialliset suoja-aineet, filtterit, imevät uv-säteitä, estävät niitä joutumasta syvälle ihoon ja muuttavat ne lämmöksi. Fysikaaliset filtterit puolestaan heijastavat auringonsäteitä pois iholta.

Herkkäihoisen kannattaa valita ihotyypilleen sopiva tuote: pakkauksessa oleva Allergiatunnus kertoo, että tuote on suunniteltu herkkäihoisille eikä sisällä hajusteita. Valoherkät ovat auringolle alttiina, jos ihoa ei suojata. Aurinkovoide ei kuitenkaan estä aurinkoihottumaa.

Kemiallinen suoja on levitettävä puolisen tuntia ennen auringonottoa, fysikaalinen toimii heti. Pelkkä fysikaalinen suoja on koostumukseltaan paksumpi ja jättää usein iholle näkyvän kerroksen. Yleensä aurinkovoiteissa on molempia suoja-aineita. Ihon palaminen on isompi riski kuin filtterit.

Fysikaalinen aurinkosuoja ja suuren suojakertoimen voide estävät ruskettumisen.

VÄÄRIN

Jos käyttää fysikaalista suojaa, ruskettuu hitaammin mutta turvallisemmin. Se ei siis estä rusketusta vaan palamista. Sama pätee suureen suojakertoimeen. Käsitteet kertovat: aurinkosuojavoide ja suuri suojakerroin nimenomaan suojaavat ihoa.

Aurinkosuojavoide ei estä D-vitamiinin saantia.

OIKEIN

Jo vartti auringossa keskipäivällä riittää saamaan D-vitamiinivarastot täyteen. Harvoin kukaan on niin suojautunut voitein, ettei jokin ihon kohta ole alttiina auringolle.

Aurinkosuoja huonontaa ihoa kasvoissa ja rasvoittaa hiukset päänahassa.

OIKEIN / VÄÄRIN

Jos käyttää vääränlaista, rasvaista, voidetta, se voi lisätä aknea tai rasvoittaa hiuksia.

On valittava ihotyypille sopiva tuote: akneiholle kevyempi valmiste ja erikseen kasvoille tarkoitettu voide. Tärkeää on puhdistaa kasvot hyvin aurinkosuojan jälkeen.

Suihkutettavat suojat sopivat paremmin päänahalle, mutta parhaiten päätä suojaa hattu.

Käytä ja säilytä aurinkosuojaa oikein:

  • Levitä voidetta iholle noin puoli tuntia ennen auringonottoa ja lisää sitä säännöllisin väliajoin – parin tunnin välein sekä aina uimisen ja kuivaamisen jälkeen. Hikoilukin poistaa voidetta iholta. Suojaa voi lisätä auringossa, voide ei polta ihoa.
  • Käytä voidetta riittävästi, aikuisen koko kropalle parin ruokalusikallisen verran.
  • Suojaa myös korvat, huulet ja päänahka vartalon ja kasvojen lisäksi.
  • Aurinkovoide säilyy yleensä noin vuoden huoneenlämmössä. Säilyvyyttä heikentävät liian kuumat tai kylmät olosuhteet.

Teksti: Tarja Västilä