Lue asiantuntijoiden vinkit lasten terveyteen ja hyvinvointiin. Löydä neuvoja arkeen sekä ohjeita, miten hoitaa lasta sairastumisen hetkellä!
Kalsiumilla on elimistössä monta tehtävää, ja se on erityisen tärkeä kivennäisaine luiden terveydelle. Kasvun ja kehityksen aikana lapsen kalsiumin riittävä saanti on tärkeää.
D-vitamiini on olennaista lasten kasvulle ja luuston kehittymiselle. Pohjoismaisissa olosuhteissa D-vitamiinin saantiin on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Monipuolisesta ruokavaliosta saa kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Joskus apteekeista saatavat lasten monivitamiinivalmisteet voivat kuitenkin olla kätevä apu arkeen.
Kasvavalle lapselle riittävä D-vitamiinin saanti on erityisen tärkeää. Sitä saa monipuolisesta ruuasta, ja lisäksi lapsi tarvitsee ympärivuotisen D-vitamiinilisän.
Parhaiten lapsen vastustuskyvyn ylläpitoon pystyy vaikuttamaan perusasioilla, kuten unella, liikunnalla, ruokavaliolla, hygienialla ja D-vitamiinin saannilla.
Lapsen atooppinen ihottuma voi vaikuttaa koko perheeseen, jos kutina vie niin lapsen kuin aikuisten yöunet. Allergia-, Iho- ja Astmaliiton asiantuntija Katariina Ijäs kertoo parhaat vinkit sen hoitoon.
Jos lämpimässä rantavedessä kahlailun jälkeen sääriin ilmestyy kutisevaa ihottumaa, kyseessä voi olla järvisyyhy. Vaiva on vaaraton, mutta kutinaa voi helpottaa kotihoidolla.
Katso videolta HUS Iho- ja allergiasairaalan osastonhoitajan Pia Rallin vinkit lapsen ihon rasvaamiseen! Samoja vinkkejä voit soveltaa myös aikuisen ihoon.
Jos lapsen iho muuttuu pehmoisesta karheaksi, on se luultavasti kuiva. Kuivan ihon takia kylpyhetkiä ei tarvitse unohtaa, mutta perusvoiteella rasvaaminen on hyvä rutiini.
Ovatko kortisonivoiteet turvallisia lapsille? Miten hoidat lapsen ihottuman oikein kortisonivoiteella? Ihotautien erikoislääkäri Sampsa Kauppi kertoo.
Ummetus on lapsilla tavallinen vaiva, jota ei saisi vähätellä. Hoito onnistuu helpommin, kun oireisiin puututaan alkuvaiheessa.
Onko lapsen vatsa kovalla eikä kakkaa kuulu moneen päivään? Huolehdi, että lapsi juo riittävästi vettä ja rauhoita kakka-aika.
Koliikki on monen vauvaperheen valvottaja, ja lapsen ummetus on tavallinen huoli. Pikkulasten vatsavaivat ovat yleensä vaarattomia, mutta jatkuvien vaivojen syy täytyy selvittää. Lapsen vatsakipuja voi usein helpottaa kotikonstein.
Lapsen ripuli on tavallinen vaiva ja hoituu yleensä kotona. Tärkeintä on nauttia riittävästi nestettä. Mitä lapsen pitäisi juoda ja syödä ja milloin hän voi palata päiväkotiin? Lue lastenlääkärin vastaukset.
Lapsen korvatulehdus saattaa alkaa keskellä yötä. Pienen potilaan kipua voi ensin lieventää puuduttavilla korvatipoilla ja lähteä lääkäriin aamulla.
Vauvan nuha paranee ja olo helpottuu usein kotikonstein. Mutta saako flunssaista vauvaa ulkoiluttaa, entä kylvettää? Vauvalla jälkitaudit ovat onneksi harvinaisia – vaan milloin pitäisi lähteä lääkäriin?
Lapsen itkuisuus, kipu suussa ja näiden jälkeen käsiin ja jalkoihin ilmestyvä rakkulainen ihottuma viittaa enterorokkoon. Lue tietopaketti.
Korvatulehdus, nielutulehdus, nenän sivuontelotulehdus, virtsatietulehdus ja märkärupi tulevat monille lapsiperheille tutuiksi. Lue tiivis tietopaketti lasten yleisistä bakteeritulehduksista.
Lue antibioottien oikeasta käytöstä ja haittavaikutuksista sekä mitä kannattaa ottaa huomioon, kun lääkäri on määrännyt antibiootit lapselle.
Merivesisuihke tarjoaa luonnollisen avun lapsen nenän tukkoisuuteen. Se sopii kosteuttamaan ja puhdistamaan nenää sekä lievittämään tukkoisuutta. Merivesisuihkeet sopivat koko perheelle.
Lapsen kuumeen rajana pidetään 38 astetta. Jos lapsen kuume on 39 astetta tai hieman alle, lapselle kannattaa antaa kuumelääkettä.
Lasten ja nuorten migreeni on yleistynyt viime vuosina. Lasta voi tukea monella tavalla niin kotona kuin koulussa, jotta migreenikohtaus pääsisi yllättämään harvemmin.
Lasten kasvukipujen syytä ei vieläkään tunneta. Yleensä kivut ovat kuitenkin lieviä ja hoidettavissa kotikonstein.
Vauvan nuha paranee ja olo helpottuu usein kotikonstein. Mutta saako flunssaista vauvaa ulkoiluttaa, entä kylvettää? Vauvalla jälkitaudit ovat onneksi harvinaisia – vaan milloin pitäisi lähteä lääkäriin?
Mykoplasma on useimmiten lievä hengitystieinfektio, mutta joskus se jättää jälkeensä pitkittyneen yskän. Pahimmillaan se voi aiheuttaa keuhkokuumeen.
Kurkunpääntulehdus aikuisella on varsin viaton tauti, joka vetää äänen käheäksi. Lapsella kurkunpääntulehdus voi aiheuttaa jopa hengitysvaikeuksia.
Lapsen päänsärky johtuu usein flunssasta tai muusta taudista, mutta sen takana voi olla myös vaikkapa turhan hurja ruutuaika.
Pienen lapsen kivun tunnistaminen ja paikantaminen on vaikeaa, koska potilas ei osaa puhua eikä ilmaista, mistä paha olo johtuu.
Lasten kasvukipujen syytä ei vieläkään tunneta. Yleensä kivut ovat kuitenkin lieviä ja hoidettavissa kotikonstein.
Milloin vauvan hampaiden puhkeaminen alkaa? Milloin maitohampaat irtoavat? Tässä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin niin vauvan kuin kouluikäisen hampaiden puhkeamisesta ja irtoamisesta.
Kun lapsesi nenä vuotaa tai hengittäminen onnistuu vain suun kautta nenän tukkoisuuden vuoksi, tarvitaan nopeaa ja tehokasta apua.
Ihmisillä esiintyvät täit eli päätäit eli Pediculus humanus capitis ovat verta imeviä hyönteisiä, jotka purevat pieniä reikiä päänahkaan. Pienet puremajäljet aiheuttavat kutinaa.
Päiväkoteihin ja kouluihin saapuu usein kutsumaton vieras: päätäi. Täishampoo on monelle tuttu, ja asusteista täitä voi häätää esimerkiksi pakastamalla.
Kutina lapsen ylä- tai alapäässä voi olla merkkinä täi- tai kihomatotartunnasta. Vaivoja kannattaa hoitaa huolella.
Kutittaako lapsen takapuolta ikävästi etenkin iltayöllä ja yöllä? Kutinan syynä voivat olla kihomadot, jotka kiusaavat etenkin päiväkoti- ja alakouluikäisiä lapsia.
Kun kuume iskee tai sormeen tulee haava, ensiapu löytyy hyvin varustellusta kodin lääkekaapista.
Kun nenä keväällä vuotaa ja kurkkua kutittaa, oireet voivat johtua siitepölyallergiasta. Lapsen allergian hoito on tärkeää, jotta astman riski ei kasvaisi.