Jos lapsi syö monipuolisesti, hänellä ei ole tarvetta täydentää ruokavaliotaan monivitamiinilla. Ruoka-aineallergioissa tai esimerkiksi vegaanisen ruokavalion yhteydessä on hyvä miettiä yhdessä terveydenhuollon ammattihenkilön kanssa, olisiko monivitamiinivalmisteen käyttö hyödyllistä. Lisäksi jos lapsi on huono syömään, monivitamiinista voi olla apua riittävään vitamiinien ja kivennäisaineiden saantiin.

Lapsi tarvitsee esimerkiksi D-vitamiinia ja kalsiumia tukemaan luuston normaalia kasvua ja kehitystä sekä D-vitamiinia vahvistamaan vastustuskykyä.

Monta vitamiinia ja kivennäisainetta kerralla

Monivitamiinista lapsi saa monia tarpeellisia vitamiineja ja kivennäisaineita. Vitamiinien ja kivennäisaineiden tarpeet vaihtelevat iän mukaan, joten on tärkeää, että lapselle annettava valmiste on suunniteltu nimenomaan lasten ravitsemuksellisiin tarpeisiin. On myös hyvä muistaa, että lapsilla monien vitamiinien ja kivennäisaineiden turvallisen saannin ylärajat ovat huomattavasti pienemmät kuin aikuisilla. Siksi ravintolisän annostusohjetta tulee noudattaa, eikä muita vitamiinivalmisteita pidä käyttää samaan aikaan.

Yli kolmevuotiaille tarkoitetut lasten monivitamiinivalmisteet sisältävät usein lapsille tärkeitä kivennäisaineita ja vitamiineja:muun muassa sinkkiä, seleeniä, mangaania, folaattia eli B9-vitamiinia, C- ja E-vitamiinia sekä D-vitamiinia ja muita B-ryhmän vitamiineja.

Isommilla lapsilla tyttöjen runsaat kuukautiset ja poikien kasvupyrähdykset voivat lisätä esimerkiksi kalsiumin ja raudan tarvetta.

Monivitamiinin säännöllinen käyttö onnistuu parhaiten, kun valmiste on lapselle mieluinen. Hyvänmakuinen purutabletti on yleensä toimiva vaihtoehto, ja myös tabletin hauska muoto voi auttaa lasta suhtautumaan myönteisesti ravintolisän käyttöön. On kuitenkin tärkeää opettaa lapselle, että ravintolisä ei ole herkku, vaan sisältää vitamiineja ja kivennäisaineita, joita tarvitaan sopivissa määrissä. Lapsen ei tule sekoittaa vitamiinivalmisteita esimerkiksi makeisiin. Ravintolisä annetaan lapselle aina aikuisen valvonnassa.

Monipuolisesti kaikkia ravintoaineita

Lapsiperheille tarkoitettu ruokasuositus perustuu suomalaiseen ruokavalikoimaan ja perusruokiin. Monipuolinen perusruoka riittää kattamaan vitamiinien ja kivennäisaineiden tarpeen. Ravintolisiä suositellaan erikoistilanteissa. Poikkeuksena on D-vitamiinilisä, jota alle 18-vuotiaat lapset tarvitsevat vuoden ympäri.

Monipuolinen ruokavalio on tärkeä ravintoaineiden saannin kannalta. Esimerkiksi peruna on ravitsemuksen kannalta hyvä ruoka-aine, sillä se sisältää muun muassa C-vitamiinia. Täysjyväviljasta saadaan kuitua, E-vitamiinia, folaattia (B9-vitamiini), tiamiinia (B1) ja niasiinia (B3) sekä fosforia, kuparia, magnesiumia, rautaa, seleeniä ja sinkkiä. Myös hedelmät, marjat ja vihannekset sisältävät runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita, mistä syystä niiden käyttöä kannattaa suosia.

Rasvaton maito, myös homogenoitu luomumaito, sisältää maidon luontaiset ravintoaineet, kuten proteiinia, jodia, kalsiumia, sinkkiä, B2- ja B12-vitamiineja sekä lisättyä D-vitamiinia. Rasvaton maito, ml. homogenoitu luomumaito, sekä muut maitovalmisteet sisältävät runsaasti B12-vitamiinia.

Raakamaidossa ja osassa ulkomaisista maitovalmisteista ei ole lisättyä D-vitamiinia.

Toisaalta liiallista vitamiinien ja kivennäisaineiden saantia ei suositella. Esimerkiksi leikki-ikäiselle ei tulisi antaa suuria määriä A-vitamiinia, minkä vuoksi maksaruokia kannattaa tarjota vain kohtuudella. Myös jodin saanti on hyvä pitää maltillisena, ja siksi merilevää ei suositella pienille lapsille lainkaan. Jos lapsi saa A-vitamiinia ja jodia riittävästi monipuolisesta ruokavaliosta, niiden saannin lisääminen monivitamiinivalmisteella ei ole tarpeen.

Suunnittele vegaanilapsen ja allergikon ruokavalio

Jos lapsi on allerginen usealle eri ruoka-aineelle, kannattaa monivitamiinilisän käytöstä keskustella hoitajan, lääkärin tai ravitsemusterapeutin kanssa. On myös suositeltavaa, että vegaaniruokavaliota noudattavan lapsen perhe käy ravitsemusterapeutin vastaanotolla saadakseen ohjausta ruokavalion suunnitteluun.

Kasvavan lapsen on saatava riittävästi energiaa ja ravintoaineita myös vegaanisesta ruokavaliosta. Aamu- ja välipalat sekä ateriat vaativat miettimistä. Ruokavaliota täydennetään tarvittaessa ravintolisillä, kuten D- ja B12-vitamiineilla sekä jodilla. Täydentämisessä on tärkeää huomioida lapsen yksilölliset tarpeet ja varmistaa, että vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti pysyy turvallisissa rajoissa.

Täysjyvävilja on vegaaniruokavaliossa tärkeä vitamiinien lähde. Kun maitoa ei käytetä, kalsiumia, B12-vitamiinia, riboflaviinia ja D-vitamiinia sisältäviä kasvipohjaisia juomia suositellaan. Erityisesti kannattaa tarkistaa kasvipohjaisten juomien D- ja B12-vitamiinipitoisuus.

Älä unohda D-vitamiinia!

D-vitamiini on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle. Se myös edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa eli vahvistaa vastustuskykyä.

Vauvoille ja pikkulapsille D-vitamiinilisää suositellaan kahden viikon iästä lähtien aina 12 kuukauteen saakka. Jos lapsi saa pääasiassa äidinmaitoa, D-vitamiinilisän tarve on 10 μg/vrk, sillä äidinmaito ei sisällä D-vitamiinia. Äidinmaidonkorviketta tai vieroitusvalmistetta saavan lapsen D-vitamiinilisän tarve on 2–10 μg/vrk riippuen äidinmaidonkorvikkeen tai vieroitusvalmisteen sekä D-vitaminoitujen vellien ja puurojen määrästä.

1-vuotiaille lapsille suositellaan 10 μg/vrk D-vitamiinilisää vuoden ympäri, lapsen muusta ravinnosta riippumatta. 2–17-vuotiaille suositus on 7,5 μg päivässä.

Ensisijaisesti suositeltava D-vitamiinin muoto on D3-vitamiini, jota alle 18-vuotiaiden on syytä käyttää ympäri vuoden. Pimeällä talvikaudella myös useimmille aikuisille suositellaan D-vitamiinilisää. D-vitamiinin saantiin ravinnosta kannattaa myös kiinnittää huomiota: sitä on merkittäviä määriä mm. D-vitaminoiduissa maitovalmisteissa, rasvalevitteissä sekä kalassa.

Ruoan vitamiinipitoisuuksista huolimatta D-vitamiinivalmisteiden käyttöä suositellaan talviaikaan, jos ruokavaliossa ei ole päivittäin D-vitaminoituja maitovalmisteita ja rasvalevitteitä ja kalaa ainakin kahdesti viikossa.

Vinkkejä käyttöön

  • Lasta ei tarvitse houkutella vitamiinilisän käyttöön, jos hänelle selittää, miksi sitä nautitaan.
  • Vitamiinilisän voi ottaa esimerkiksi aina aamu- tai iltapalan yhteydessä.
  • Jos nieleminen on hankalaa ja lapsi osaa jo pureskella hyvin, purutabletti on helppo keino.
  • Erilaisia makuja, värejä ja muotojakin löytyy.

Teksti: Tarja Västilä ja Lotta Wickholm

Lähteet: Valtion ravitsemusneuvottelukunta
- *Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus, Helsinki 2018. 7.1.2021
- Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille, Helsinki 2019. 7.1.2021
Terveyskirjasto, D-vitamiini, Lääkärikirja Duodecim, professori Ilari Paakkari. 7.1.2021
Ruokavirasto. Elintarvikkeiden turvallisen käytön ohjeet. 11.12.2025