Erilaisia ravintolisiä myydään nykyisin ruoka- ja luontaistuotekaupoissa, apteekeissa, internetissä, kuntosaleilla, urheiluliikkeissä, kampaamoissa, kauneushoitoloissa, huoltoasemilla ja niin edelleen. Kaikki Orionin tuottamat ravintolisät myydään apteekeissa. Orion noudattaa ravintolisissä samaa tiukkaa laadunvarmistusta kuin lääketuotteissakin.

”Koska myyntikanavien ja ravintolisien kirjo on laaja, kuluttajien kannattaa olla tarkkana, mitä tuotteet pitävät sisällään. Orionilla asianmukaiset pakkausmerkinnät ovat osa kokonaislaatua kaikissa tuotteissa, myös ravintolisissä. Kerromme pakkauksessa kaikki olennaiset tiedot tuotteesta”, kertoo johtaja Päivi Järvelä, joka vastaa Orionilla lääkkeiden ja ravintolisien laadusta.

Ravintolisien pakkausmerkintöjä säätelee EU:n elintarviketietoasetus, jonka valvonnasta Suomessa vastaavat Ruokavirasto ja kunnalliset elintarvikeviranomaiset. Ravintolisien pakkauksissa tulee olla vähintään seuraavat tiedot: elintarvikkeen nimi, sisällön määrä, ainesosaluettelo sekä vastuussa olevan toimijan nimi tai toiminimi ja osoite.

Vaikka ravintolisäpakkausten koko on yleensä pieni, niihin pitää saada mahtumaan kaikki tarvittavat merkinnät.

”Pakkausmerkintöjen tulee olla selkeitä ja luettavissa riittävän isolla kirjasinkoolla. Jos pakkauksen tila ei riitä tarvittavan informaation antamiseen, tuotteeseen liitetään pakkausseloste”, Järvelä sanoo.

Orion hyödyntää lääketieteellistä osaamistaan myös ravintolisien tuotannossa

Uuden tuotteen pakkausmerkintöihin kannattaa tutustua

Pakkausmerkintöjä luetaan Päivi Järvelän mukaan hyvin vaihtelevasti. ”Toiset käyvät merkinnät tarkkaan läpi ja toiset heittävät pakkauksen suoraan roskiin. Olemme kuluttajina kaikki erilaisia. Yleisohjeena voisi sanoa, että jos kyseessä on itselle uusi tuote, on hyvä katsoa myös ravintolisien pakkausmerkinnät kertaalleen läpi. ”

Järvelän mukaan ravintolisäpakkauksista kannattaa tarkistaa ainakin tuotteen annostus- ja säilytysohjeet sekä viimeinen käyttöpäivä. On syytä varmistaa myös, ettei ravintolisä aiheuta allergiaoireita esimerkiksi sisältämänsä gluteenin, laktoosin tai vaikka soijan vuoksi.

Ravintolisät täydentävät terveen ihmisen ruokavaliota ja ovat oikein käytettyinä vaarattomia, jos suositeltua vuorokausiannosta ei ylitetä.

”Toki ravintolisissäkin on omat riskinsä, jos niitä syödään ihan tolkuttomasti. Esimerkiksi D-vitamiinista kannattaa muistaa, että se on rasvaliukoinen vitamiini. Melatoniini taas on ravintolisä, mutta jos pitoisuus ylittää 2 mg, se luokitellaankin lääkkeeksi.”

Osa ravintolisistä voi vaikuttaa myös samanaikaiseen lääkehoitoon. Ravintolisien käytöstä on hyvä keskustella lääkärin kanssa, jos käytössä on myös lääkitystä. Esimerkiksi lapset, ikäihmiset ja kroonisesti sairaat potilaat voivat olla alttiita ravintolisien ja lääkkeiden yhteisvaikutukselle.

”Jos ravintolisän vaikutukset askarruttavat, asiaa voi kysyä myös apteekista, jonka henkilökunta on saanut perehdytyksen myös kaikkiin Orionin ravintolisiin”, Järvelä neuvoo.

puru-calsorin

Orion vastaa myös alihankkijoiden laadusta

Orion on tunnettu lääkealalla laadustaan ja vastuullisuudestaan. Samaa tiukkaa laadunvalvontaa noudatetaan Järvelän mukaan myös Orionin ravintolisissä, joita valmistetaan Suomessa tai muissa maissa. Orion ottaa yrityksenä täyden vastuun myös kaikista alihankkijoidensa tuotteista.

”Teetämme ravintolisät tutuissa paikoissa, jotka ovat tehneet tuotetta aiemminkin. Mitä paremmin tunnemme tehtaan, sitä paremmin myös osaaminen kasvaa”, Järvelä kertoo.

Ennen kuin Orion tekee sopimuksia uusien alihankkijoiden kanssa, se tarkistaa tuotteiden valmistuspaikat. ”Tuotteiden valmistuksen täytyy olla hyvin dokumentoitua ja kaikkien käytettyjen raaka-aineiden asianmukaisia. Valmistuksen aikana otetaan prosessikontrollinäytteitä ja säilyvyyskokeilla varmistamme, että ravintolisät säilyttävät ominaisuutensa koko kelpoisuusajan. Alihankkijoita koskevat laadunvarmistustoimenpiteet tehdään aina samalla lailla. Meillä on kaikkien tekijöiden kanssa laatusopimukset, joissa määritellään tarkasti, kuka vastaa mistäkin. Kokonaisvastuu on kuitenkin aina Orionilla.”

Lääketieteellistä osaamista myös ravintolisiin

Orion pystyy hyödyntämään lääketieteellistä asiantuntemustaan myös ravintolisissä. ”Kun otamme tuotevalikoimaan uusia ravintolisiä, kutsumme koolle poikkiorganisatorisen arviointiryhmän, jossa ovat edustettuina lääketieteellinen osasto, lääketurvaosasto, laatuorganisaatio sekä kaupallisina yksikköinä myynti ja markkinointi. ”

Ravintolisien markkinoinnista on omat säädöksensä. ”Pidämme tiukasti kiinni siitä, että Orionin ravintolisätuotteista ei esitetä epäasiallisia terveysväittämiä. Kaikki tuoteinformaatiomme perustuu yleisesti hyväksyttyyn tieteelliseen näyttöön, joka on osoitettu oikeaksi. ”

Tarkista itsellesi uudesta tuotteesta ainakin:

  • annostusohjeet
  • säilytysohjeet
  • viimeinen käyttöpäivä
  • mahdolliset allergian aiheuttajat

Apteekista kannattaa tarkistaa myös tiedot mahdollisista yhteisvaikutuksista muiden tuotteiden kanssa.

Teksti: Raimo Autio