Ientulehduksen oireet

Ientulehdus saattaa edetä pitkällekin ennen kuin se oireilee mitenkään. Etenkin tupakoitsijoilla, joiden ikenen pintaverenkierto on heikentynyt, ientulehdus voi olla pitkään oireeton.

Ientulehduksen tavallisimpia oireita ovat verenvuoto ikenistä hampaita harjatessa, paha maku suussa sekä pahan hajuinen hengitys. Terve ien on ulkonäöltään vaalea ja napakka. Tulehtunut ien on punoittava ja usein hieman turvonnut eikä istu niin tiiviisti hampaan ympärillä.

Ientulehduksen hoito

Tärkein hoito ientulehdukseen ja sen ehkäisyyn on hampaiden hyvä puhdistus ja suuhygienia. Pehmeä bakteeriplakki irtoaa tavallisella harjauksella. Mikäli plakki on kovettunut hammaskiveksi tai hampaissa on lohkeamia tai paikkaylimääriä, jotka ylläpitävät plakkipeitettä, ei pelkkä kotihoito enää riitä, vaan tarvitaan hammaslääkärin tai suuhygienistin hoitoa.

Hoitamaton ientulehdus voi johtaa hampaiden kiinnityskudoksen tuhoutumiseen eli parodontiittiin. Tällöin ikenen alle päässyt bakteeriplakki tuhoaa hampaan ja luun välistä kiinnityskudosta, jolloin hammas alkaa liikkua ja ympäröivä luu vetäytyä. Siksi ientulehdus pitäisi hoitaa heti alkuvaiheessa pois tehokkaasti.

Pitkälle kiinnityskudokseen edenneen tulehduksen hoito on vaativaa ja edellyttää potilaalta hyvää kotihoitoa hammaslääkärin tekemän hoidon lisäksi. Parodontiitti vaatii usein jatkuvaa seurantaa ja ylläpitohoitoa, mikä määritellään yksilöllisesti jokaisen potilaan kohdalla.

Milloin lääkäriin

Jos ikenet vuotavat verta hyvästä puhdistuksesta huolimatta, on syytä käydä tarkistuttamassa tilanne hammaslääkärillä. Syynä voi olla jokin yksittäinen ärsyke, lohjennut hammas, paikkaylimäärä tai hammaskivi, mikä ylläpitää ja kerää bakteeriplakkia.

Lääkäriin on syytä lähteä herkästi myös, jos sairastaa jotain yleissairautta kuten diabetesta, sydän- ja verisuonisairauksia tai autoimmuunisairauksia kuten reumaa. Hampaiden kiinnityskudostulehdus, joka voi olla yllättävänkin laaja, jopa kämmenen kokoinen,  ylläpitää elimistössä lievää tulehdusta.

Omalla hammaslääkärillä on hyvä käydä tarkastuksessa säännöllisesti. Seurannan tarve on yksilöllistä, mutta useimmiten käynti kerran vuodessa riittää.

 

Asiantuntijana hammaslääkäri Anne-Mari Sillman-Tarhio Itäväylän Hammaslääkäreistä

Teksti: Suvi Huttunen