Kun päänahka alkaa kuivua ja kutista, kyse voi olla atopiasta tai hilseestä. Ongelmallista päänahkaa voi hoitaa itsehoitotuotteilla. Tarvittaessa on syytä kääntyä lääkärin puoleen.
Miehillä hiusten oheneminen ei välttämättä tarkoita kaljuuntumisesta, vaikka useimmilla suomalaisilla on hiustenlähtöä aiheuttavia geenejä. Perimälle ei voi mitään, mutta hiusten hyvinvointiin voi vaikuttaa.
Miten saada hiukset kasvamaan ja voimaan hyvin? Esimerkiksi stressi heijastuu myös hiuksiin, samoin päänahan huono verenkierto. Arjen pienillä valinnoilla ravintoa, pesua ja kampausta myöten voit tehdä paljon hiustesi hyväksi.
Haaveiletko pitkistä hiuksista, tai ainakin nykyistä pidemmistä? Vaikka geenit määräävät hiusten kasvuvauhdin, hiusten kasvua voi tukea erin tavoin. Moni asia vaikuttaa siihen, kuinka kauan hiusten kasvatus kestää.
Terveet hiukset ovat useimpien tavoite, vaikka hiusten kasvatus ja pitkät hiukset eivät olekaan kaikkien juttu. Hiusten kuntoon voi vaikuttaa paljon itse.