Halkeilevat sormenpäät johtuvat useimmiten siitä, että iho kuivuu ja sen suojakerros, jossa on rasvaa ja kosteutta, häviää. Halkeilevat sormenpäät ovat etenkin talven vaiva, koska talvisin ilma on kuivaa. Iho voi kuitenkin kuivua myös muista syistä:

  • Jatkuva käsienpesu. Mitä kuumempi vesi, sitä enemmän se kuivattaa.
  • Kuivattavat pesuaineet. Perinteiset saippuat ovat emäksisiä ja siksi ne kuivattavat käsiä kaikkein eniten.
  • Käsidesin käyttö. Käsidesit sisältävä alkoholia, joka haihduttaa tehokkaasti ihon omaa kosteutta.
  • Kaikki käsillä tehtävä mekaaninen työ kuivattaa ihoa.

Kun sormenpäiden iho on kovin kuiva, se voi lähteä halkeilemaan. Ihoon voi tulla jopa haavaumia. Halkeilevat sormenpäät voivat olla hyvin kipeät, varsinkin kosketus sattuu. Sormenpäitä kirvelee käsiä pestessä, saati sitten vaikkapa hapokasta appelsiinia kuoriessa.

Kenelle voi tulla halkeilevat sormenpäät?

Kenen tahansa sormenpäät voivat halkeilla, erityisesti talvella. Vaiva kiusaa erityisesti atoopikkoja ja psoriaatikkoja.

Halkeilevat sormenpäät voivat olla myös tietyissä ammateissa toimivien riesa. Esimerkiksi siistijät ja kampaajat ovat paljon tekemisissä veden kanssa. Rakennustyömaalla kädet taas altistuvat mekaaniselle hankaukselle ja erilaisille lämpötiloille.

Sormenpäät halkeilevat – 10 hoitovinkkiä

  1. Hieman happamat pesuaineet eivät kuivata ihoa yhtä paljon kuin emäksiset.
  2. Kädet voi pestä myös pesuöljyllä tai perusvoiteella.
  3. Kädet tulee rasvata joka pesun jälkeen perusvoiteella tai käsivoiteella.
  4. Käsivoiteet ovat hyviä päiväsaikaan, koska ne eivät jätä iholle rasvaista pintaa.
  5. Yöksi kannattaa valita tuhti, rasvainen voide ja käyttää sitä reilusti.
  6. Yöllä käsiin voi vetää puuvillahansikkaat tehostamaan voiteen vaikutusta.
  7. Ainesosista karbamidi on erittäin hyvä halkeilevalle iholle, mutta ärtyneellä iholla se kirvelee hetken. Mitä rasvaisempi voide, sitä vähemmän se kirvelee.
  8. Markkinoilla on erilaisia repair-voiteita eli korjaavia voiteita. Ne kosteuttavat ja tukevat ihon luontaista paranemista. Niissä on usein ihon omien rasvojen kaltaisia rasvoja.
  9. Sormenpäihin voi laittaa keinoihoa eli hydrokolloidilaastarin. Sen alla mahdollinen haava saa parantua suotuisissa olosuhteissa. Laastari myös suojaa ihoa vedeltä ja lialta.
  10. Myös haavalakka tekee haavan päälle kalvon, jonka alla iho saa parantua. Se myös suojaa kosteudelta ja lialta sekä auttaa kipuun.

Jos halkeileviin sormenpäihin liittyy muuta käsi-ihottumaa, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Käsi-ihottumaa voi hoitaa hydrokortisonivoiteella, mutta se on aika mieto kortisoni eikä välttämättä riitä avuksi, jolloin tarvitaan lääkärin määräämiä lääkkeitä.

IHA_halkeilevat_sormenpaat_730x400.jpg

Halkeilevat sormenpäät – ennaltaehkäisy

  • Heti, kun sää syksyllä viilenee, kannattaa aloittaa käsien säännöllinen rasvaaminen.
  • Ulkona liikkuessa on hyvä suojata kädet kylmältä hansikkailla.
  • Käsien pesussa haalea tai kädenlämpöinen vesi on kuumaa parempi.
  • Käsiä ei kannata pestä perinteisellä saippualla – ne ovat emäksisiä ja kuivattavat. Hieman hapan pesuaine on parempi.
  • Siivotessa voi käyttää suojahansikkaita.

Mikä on lumipalloihottuma?

Lumipalloihottumalla tarkoitetaan atooppisen ihottuman ilmenemismuotoa lapsilla. Siinä ihottuma oireilee sormenpäissä, joskus myös kämmenissä. Sormenpäät voivat halkeilla.

Lapsen lumipalloihottuman hoito on samankaltaista kuin aikuisen halkeilevien sormenpäiden hoito: käsiä pitää rasvata riittävän usein paksulla, rasvaisella voiteella. Lumipalloihottumassa voi käyttää myös kortisonivoidetta, koska halkeilu liittyy atopiaan. Kortisonivoidetta käytetään kuureina, ei jatkuvasti. Apua voi kysyä apteekin henkilökunnalta.

Teksti: Jenni Kleemola

Asiantuntija: farmaseutti Maiju Majasalmi, Hervannan Apteekki

10 x voide kuiville käsille

  1. Bevita-voide sisältää muun muassa dekspantenolia, joka edistää haavojen paranemista, kosteuttaa tehokkaasti ja vahvistaa ihoa.
  2. Täsmävoide halkeileville sormenpäille! Bevita R -voide on rasvaisempi kuin perus-Bevita. Se hoitaa myös rohtuneet huulet ja kuivuuttaan hilseilevät kyynärpäät.
  3. Carbalan-perusvoide levittyy ja imeytyy nopeasti. Karbamidi ja glyseroli sitovat kosteutta tehokkaasti ihoon.
  4. Carbalan Plus -perusvoide sisältää runsaasti kosteuttavia ja hoitavia ainesosia: karbamidia, glyserolia, ksylitolia ja karitevoita.
  5. Ceralan-perusvoide sisältää keramideja, joita on myös ihon omassa suojakerroksessa.
  6. Ceralan Plus -perusvoide on sisarvoidettaan hoitavampi. Se sopii myös kuivan, atooppisen ja psoriasis-ihon päivittäiseen hoitoon.
  7. Täyteläinen Probicare-perusvoide sisältää ihoa uudistavaa Lactococcus lactis -solu-uutetta.
  8. Aqualan Duo -perusvoide sisältää 20 prosenttia glyserolia, joten se kosteuttaa tehokkaasti. Voide on silti kevyt.
  9. Sebamed Relief Hand Cream -käsivoiteen 5% karbamidia ja kosteuttavien aineiden runsas määrä auttavat rauhoittamaan kuivat ja karheat kädet.
  10. Favora Hoitava käsivoide pehmentää, suojaa ja kosteuttaa. Nopeasti imeytyvä voide sopii vaikka toimistotyöläiselle päiväkäyttöön.