Lukuisat ihmiset saavat aknen jossain vaiheessa elämää. Yleisimmin se puhkeaa murrosiän loppupuolella, mutta yhdellä viidestä oireet jatkuvat aikuisiässä. Vaikka akne on yleinen, terveydelle vaaraton sairaus, sitä ei pidä vähätellä, painottaa ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Kaija Uusimäki.

”Lieväkin akne voi olla varsinkin nuorelle kova paikka ja haitata elämänlaatua.”

Akne aiheuttaa iholle näkyviä muutoksia useimmiten iässä, jolloin ihminen vertaa itseään muihin eikä halua erottua ikäisistään.

”Hoitamaton akne voi vaikuttaa nuoren itsetuntoon ja ihmissuhteisiin”, Uusimäki on huomannut työssään.

Mistä akne johtuu?

Akne on sairaus, jossa talirauhaset erittävät liikaa talia ja ihon sarveiskerros muuttuu aiempaa paksummaksi. Koska tali ei pääse poistumaan paksun sarveiskerroksen läpi, se jää talirauhasiin, jotka tulehtuvat.

”Mustapäitä ja finnejä syntyy, kun iholla olevat propionibakteerit alkavat lisääntyä tukkeutuneissa talirauhasissa.”

Aknea ei voi saada aikaan eikä myöskään ehkäistä omilla elintavoilla. Perimä ja hormonaaliset tekijät altistavat sille. Hormonaaliset muutokset ovat yhteydessä akneen myös murrosiän jälkeen.

”Naisilla oireet pahenevat ennen kuukautisia, ja esimerkiksi raskaus tai e-pillereiden käytön lopettaminen voivat laukaista aknen.”

Akne vai epäpuhdas iho?

Raja epäpuhtaan ihon ja lievän aknen välillä on liukuva. Mustapäät, yksittäiset tulehtuneet finnit ja ihon rasvoittuminen kuuluvat kumpaankin.

”Epäpuhtaassa ihossa finnit ovat satunnaisia, mutta aknessa ne ovat kestokiusa ja niitä on laajemmalla alueella”, Uusimäki määrittelee.

Akne näkyy tyypillisesti kasvoilla, yläselässä ja rintakehässä. Keskivaikeassa aknessa tulehtuneita finnejä on enemmän kuin lievässä, ja iholla voi olla ontelomaisia tulehduspesäkkeitä eli kystia. Vaikeassa aknessa kumpiakin on runsaasti.

”Nuorilla miehillä akne on usein hankalampi kuin naisilla.”

Voiko akne parantua itsestään?

Akne voi rauhoittua itsestään ajan kanssa. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka pitkä odotusajasta tulee ja millaiseksi akne kehittyy. ”Hankala akne voi arpeuttaa ihon ja vaivata pitkälle aikuisikään.”

Lievä akne hoituu yleensä kotihoidolla eli pesulla, kosteutuksella ja tarvittaessa apteekista itsehoitoon saatavilla paikallishoitovalmisteilla.

”Ennaltaehkäisevä paikallishoito voi vähentää aknen pahenemista.” Ellei itsehoito rauhoita ihoa muutamassa kuukaudessa tai ihon kunto pahenee, tarvitaan lääkäriä ja lääkärin määräämiä aknevoiteita ja -geelejä tai antibiootteja, kuten tetrasykliinejä. 

Aiheeseen liittyvää

Tytöillä antiestrogeeneja sisältävät ehkäisypillerit voivat helpottaa oireita. Vaikea akne hoidetaan isotretinoiinilla.

”Tablettihoidoista huolimatta ihoa pitää hoitaa myös itse.”

Millä akneihoa pestään?

Niin epäpuhdas kuin akneihokin pestään aamuin illoin. Pesu poistaa iholta ylimääräistä talia ja vähentää iholla olevien propionibakteerien määrää.

”Pesussa voi käyttää mietoja, antibakteerisia pesunesteitä, jotka eivät kuivata liikaa ihoa.”

Kuivattavat pesuaineet pahentavat aknea, sillä kuivuus estää talin kulkeutumista ihon läpi.

”Epäpuhdas ja akneiho kaipaavat kosteutta, ja sitä ne saavat kevyestä perusvoiteesta. Ulkopäin ihoon tuotu kosteus voi myös hillitä ihon liiallista talineritystä.”

Perusvoide vähentää akneihon ärsytystä

Aknen hoidossa käytetyt lääkevoiteet ja -geeli voivat kuivattaa ihoa erityisesti hoidon alussa. Hoitokertoja voidaan harventaa, ja tarvittaessa vaihtaa lääkevoide toiseen.

”Aamuin illoin käytetty perusvoide vähentää ihon ärsytystä. Sitä voi tarvittaessa laittaa tunnin kuluttua myös lääkevoiteen päälle.”

Voide on tässäkin tapauksessa kevyt. Kovin rasvainen voide voi tukkia ihohuokoset ja pahentaa tilannetta.

”Aknen hoito vaatii kärsivällisyyttä. Näkyviä tuloksia voi joutua odottamaan kuukausia.”

Aknearpia voidaan hoitaa

Paras tapa hoitaa aknearpia on ajoissa aloitettu paikallishoito. Jos arpia kuitenkin jää ihoon, niitä on mahdollista hoitaa esimerkiksi laserilla, kemiallisilla kuorinnoilla ja mikroneulauksella. Hoitoja kannattaa harkita vasta, kun akne on selvästi rauhoittunut.

”Hoitoihin ei kannata hakeutua ihan heti antibioottikuurin jälkeen, sillä hyvästä hoidosta huolimatta akne voi palata.”

Jos akne on tullakseen, se palaa yleensä muutamassa kuukaudessa.

”Vaikka suun kautta otettava lääke loppuu, monesti tarvitaan ylläpitävää paikallishoitoa. Ihon puhtaudesta ja kosteudesta on hyvä huolehtia aina.”

Älä anna aknen rajoittaa arkea

  • Akneihoa voi kuoria kevyesti. Kuoriminen ohentaa ihon sarveiskerrosta. Kannattaa varoa, etteivät finnit rikkoudu.
  • Finnejä ei saa puristella. Finni voi lähteä purkautumaan syvemmälle ihoon ja aiheuttaa hankalia, arpeuttavia tulehduspesäkkeitä.
  • Mustapäät kannattaa jättää rauhaan. Niiden puristelu ärsyttää ja voi rikkoa ihoa. Kosmetologi hoitaa ne turvallisesti.
  • Meikkaaminen on sallittu. Finnit voi peittää meikkivoiteella tai -puuterilla. Meikki tulee poistaa illalla ennen nukkumaanmenoa.
  • Kiellettyjä ruoka-aineita ei ole. Vaikka esimerkiksi gluteenittoman ruokavalion hyödyistä ei ole tutkimusnäyttöä, osa kokee, että tietyt ruoka-aineet pahentavat oireita.

Asiantuntijana ihotautilääkäri Kaija Uusimäki, Terveystalo Seinäjoki
Teksti: Virve Järvinen