Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminta täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Idea on ollut alusta asti sama: yhdistää ystävää toivovia ja ystäväksi haluavia vapaaehtoisia.

”Apua toivovien määrä kasvaa jatkuvasti. Yksi syy tähän on se, että yksinasuvia on entistä enemmän, koska esimerkiksi vanhukset asuvat pidempään kotonaan kuin ennen”, SPR:n sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta sanoo.

Yksin asuva vanhus saattaa kaivata juttuseuraa esimerkiksi silloin, jos oma lähipiiri asuu kaukana, lapsia ei ole tai moni oman ikäisistä ystävistä on jo kuollut. Alaranta muistuttaa kuitenkin, ettei yksinäisyys katso ikää tai elämäntilannetta.

Ystävyyden monet muodot

Aina ystävää ei tarvitse tavata kasvokkain. Nuoret ovat jo päässeet kokeilemaan verkkoystäväpalvelua, jolloin ystävään voi olla yhteydessä vaikkapa sähköpostitse tai puhelimen sovellusten avulla.

”Etenkin nuorille tämä on luonteva yhteydenpidon tapa. Verkkoystävät voivat asua eri puolilla Suomea, mutta tekniikan avulla maantiede ei rajoita yhteydenpitoa.”

Kahdenkeskisen vuorovaikutuksen lisäksi SPR:n ystävätoiminnalla on monia muitakin muotoja: nuorille järjestetään hengailuiltoja ja omaishoitajille virkistyshetkiä. Osa ystävätoimintaa ovat myös esimerkiksi palvelutaloihin tehtävät tempaukset, joiden aiheena voi olla vaikkapa yhteinen ulkoilu asukkaiden kanssa.

”Toivomme ystäviksi tavallisia ihmisiä. Riittää, että on valmis kuuntelemaan, puhumaan ja antamaan aikaansa”, Alaranta kannustaa.

Ystävä juttelee ja kuuntelee

Ystäväksi ryhtyvälle ystävätoiminta tarjoaa merkityksellisyyden kokemuksia ja mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Toisen auttaminen tuo iloa ja oma elinpiiri laajenee, kun tutustuu toiseen, ehkä hyvin erilaisessa elämäntilanteessa olevaan ihmiseen.

”Erityistä ystävätoiminnassamme on, että ystävä ei vaihdu tapaamiskerroilla, jolloin ihmissuhteesta tulee usein merkityksellinen molemmille osapuolille.”

Ystävän tehtävä on kohdata toinen ihminen – ei esimerkiksi siivota. Yhdessä voidaan tavata kahvittelun merkeissä tai vaikka mieleisen harrastuksen parissa. Oleellista on, että ystävyys tuntuu molemmista mukavalta.

”Ystävää toivovan kannattaa ottaa yhteyttä SPR:n paikallisosastoon. Vapaaehtoiseksi ystäväksi ryhtyvä taas pääsee alkuun verkkosivujemme kautta, jossa voi tilata itselleen tietopaketin ystävätoiminnasta tai ilmoittautua ystäväkurssille, jonka jälkeen on voi ryhtyä vapaaehtoiseksi ystäväksi.

Näin ryhdyt ystäväksi

  • SPR:n verkkosivuilta voi tilata omaan sähköpostiinsa ystävätoiminnan infopaketin. Tämä ei sido mihinkään.
  • Verkkosivuilla voi täyttää myös lomakkeen, jolla ilmoittaudutaan vapaaehtoiseksi.
  • Ystäväksi voi ryhtyä ilmoittautumalla suoraan ystäväkurssille. Pääkaupunkiseudulla kursseja on miltei viikottain.
  • Ystäväksi haluavalla ei tarvitse olla erityistaitoja: halu auttaa ja toimia toisten ihmisten kanssa riittää.

Teksti: Tiina Laaninen