Seerumi on koostumukseltaan kevyt, nestemäinen tai geelimäinen ihonhoitotuote, joka imeytyy nopeasti. ”Voide jää ihon pintaan suojaamaan sitä ulkoisilta ärsykkeiltä. Seerumi ja sen sisältämät tehoaineet yltävät syvemmälle ihon pintakerroksiin”, kertoo kosmetologi Tiina Gahmberg Koivu Apteekista Tampereelta.

Seerumit sisältävät aineita, joita ihossa on luonnostaan. Samoja aineita löytyy myös kasvovoiteista. ”Seerumeissa vaikuttavia aineita on kasvovoiteisiin verrattuna monin verroin. Siksi seerumeja kutsutaan usein tehotipoiksi”, Gahmberg kertoo.

Seerumi sisältää luonnollisia aineita

Seerumit sisältävät esimerkiksi hyaluronihappoa, keramideja ja vitamiineja. Hyaluronihappo sitoo itseensä satakertaisesti vettä, joten se kosteuttaa ihoa tehokkaasti. ”Hyaluronihapon määrä vähenee ihossa ikääntymisen myötä, mikä näkyy esimerkiksi ryppyinä ja juonteina.”

Keramidit ovat rasva-aineita. Ne korjaavat ihon pintakerrosta ja estävät kosteuden haihtumista ihosta. ”Atooppisessa ja kuivassa ihossa pinnan suojakerros on vaurioitunut, jolloin iho ärtyy ja kutiaa”, Gahmberg sanoo.

Seerumeihin käytetään usein myös vitamiineja, jotka toimivat antioksidantteina. Esimerkiksi E-vitamiini suojaa ihoa ja estää sidekudoksen rapistumista.

Nuoren ja miehen iholle seerumia

Moni yhdistää seerumin vain ikääntyvän ihon hoitoon ja ihon kosteutukseen, kiinteytykseen ja ryppyjen silotteluun. Seerumilla voi kuitenkin rauhoittaa kaikenikäisen ihon lehahtelua, punoitusta ja ärsytystä. Se tukee myös nuoren ihon hoitoa ja sopii miestenkin kasvoille.

”Nuoren epäpuhdas iho on monesti pintakuiva, jolloin huokoset tukkeutuvat ja tulehdukset vain lisääntyvät. Vesipohjainen seerumi tuo ihoon kosteutta eikä jätä sitä rasvaiseksi. Miehellä parranajo kuivattaa ihon pintaa ja voi ärsyttää ihoa”, Gahmberg kuvailee.

Suomessa vuodenajat vaikuttavat ihon vointiin ja ulkonäköön usein niin, ettei käytössä olevien tuotteiden teho riitä pitämään ihoa kunnossa. Talvikuiva iho saa seerumista kaipaamaansa kosteutta. Kesällä ja lomamatkoilla seerumi taas rauhoittaa auringon vuoksi punoittavaa ihoa.

”Ihon senhetkisiin tarpeisiin sopiva seerumi löytyy ammattilaisen avustuksella. Esimerkiksi nuorella iholla liian hoitava seerumi voi ärsyttää ihoa.”

Tehotipat vaikuttavat nopeasti

Kosteuttavan seerumin vaikutuksen huomaa välittömästi. Kun seerumin tarkoituksena on vaikuttaa ihon rakenteeseen, vaikutus näkyy aikaisintaan muutamassa viikossa. ”Seerumeita käytetään yleensä kuureina kerran, kaksi päivässä niin kauan kuin pakkausta riittää. Moni ajoittaa kuurin juhlien alle ja hakee seerumista väriä ja eloa sameaan ihoon.”

Ikääntyvän ihon tarpeisiin hankitun seerumin näkyviä hyötyjä saa odottaa muutaman kuukauden. ”Ikämuutoksiin tarkoitettua seerumia voi käyttää jatkuvasti. Tällöin päivittäinen käyttö ylläpitää ihon joustavuutta ja heleyttä.”

Vältä virheostokset

Seerumit ovat hyvin riittoisia. Seerumia annostellaan kerralla hyvin pieniä määriä. ”Turhan runsas määrä ei lisää tuotteen tehoa. Ja tehokkaita tuotteita saa myös edullisesti”, vinkkaa Gahmberg.

Seerumi voi säästää käyttäjänsä turhilta voideostoksilta. Kun iho on hyvin tiivis, voide jää usein ihon pinnalle pyörimään. Voiteessa ei välttämättä ole mitään vikaa, eikä sitä kannata mennä vaihtamaan heti uuteen.

”Ihon pintakerros saattaa olla liian kuiva. Voide imeytyy ihoon paremmin, kun laittaa sen alle pari tippaa seerumia. Seerumin päälle käytettynä voidetta myös kuluu vähemmän”, Gahmberg neuvoo.

Näin käytät seerumia oikein

  • Puhdista kasvot huolella, ennen kuin levität niille seerumin. Seerumin paikka on voiteen alla.
  • Annostele seerumi pisara kerrallaan kämmeneen ja levitä siitä sormenpäillä: yksi annos yhden ja toinen toisen posken sekä kolmas otsan kautta koko kasvoille.
  • Punoitusta ehkäisevä anti-redness-seerumi levitetään poskille, nenälle ja otsalle. Ikämuutosten hoitoon tarkoitettu seerumi levitetään myös kaulalle ja dekolteelle.

Teksti: Virve Järvinen