Aika ihanaa: tänäänkään ei tarvitse lähteä aamuruuhkaan vaan voi jäädä kotiin tekemään töitä. Saa nukkua vähän pidempään ja aloittaa työpäivän kaikessa rauhassa.

Toisaalta jatkuva etätyö voi alkaa myös kyllästyttää, sillä kaikki työpäivät ovat toistensa kaltaisia.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen on lanseerannut etätyössä tylsistymiselle kuvailevan nimen: etätyöapatia. Etätyöapatia on seurausta työnkuvan supistumisesta, sillä etätyöstä puuttuu työhön normaalisti kuuluvia virikkeitä. Monilla on ikävä työkavereita ja oikeita kohtaamisia.

”Työuupumus tulee siitä, että kaikkea on liikaa, kun taas etätyöapatia on seurausta siitä, että työpäivän mittaan tapahtuu liian vähän tai kaikki alkaa tuntua liian samalta”, Hakanen summaa.

Työssä tylsistyminen on yleistynyt

Työterveyslaitos on selvittänyt, miten koronaepidemian vuoksi lisääntynyt etätyö näkyy suomalaisten hyvinvoinnissa. Tutkimuksen mukaan työssä tylsistyminen on yleistynyt.

Työssä tylsistyminen eli etätyöapatia voi ilmentyä esimerkiksi keskittymisvaikeuksina ja heikentyneenä motivaationa.

Lisääntynyt etätyö on tuonut arkeen myös hyvinvointia tukevia muutoksia. Työn imu on kasvanut ja krooninen työväsymys vähentynyt. Moni on oppinut etätyössä uusia työtapoja ja saanut tehdä päätöksiä itsenäisemmin. Arkeen on tullut lisää tilaa, kun paikasta toiseen siirtymiseen ei tarvitse varata aikaa.

Etätyössä tarvitaan taukoja

Jaksamisen kannalta huolestuttava piirre on, että moni pitää etätyössä vain vähän taukoja. Taukojen puute voi lisätä etätyöapatiaa, sillä se tekee työstä yksitoikkoisempaa. Tauot piristävät työkokemusta.

Lyhyt kävelylenkki ulkona on yksi keino erottaa työ- ja vapaa-aika toisistaan.

Laillistettu ravitsemusterapeutti ja liikuntafysiologi Janne Sallinen muistuttaa, että työpäivän tauoista kannattaa huolehtia myös fyysisen jaksamisen takia. Tietokoneen ääressä työskentely kuormittaa etenkin selkää, niskaa ja hartioita.

”Ainakin kerran tunnissa on hyvä nousta tuolista ylös ja pyörittää hetki hartioita ja käsivarsia. Se elvyttää, mutta ei vie paljon aikaa.”

Säännöllinen ruokarytmi tukee jaksamista

Etätyössä jaksaminen kulkee käsi kädessä muun hyvinvoinnin kanssa. Säännöllisestä uni- ja ruokarytmistä huolehtiminen on hyvinvoinnin perusta.

”Jaksamisen kannalta on hyvä säilyttää etätyöpäivissä samanlainen rytmi kuin se olisi työpaikallakin. Elimistömme tykkää säännöllisyydestä, mikä koskee myös ruokarytmiä”, Sallinen sanoo.

Useimmille ihmisille sopii ruokarytmi, jonka rungon muodostavat aamupala, lounas ja päivällinen. Lisäksi voi tarpeen mukaan syödä välipalaa ja iltapalaa.

Lounastauko on etätyöpäivän tärkein tauko. Pelkillä kahvikupposilla ei voi korvata kunnon ateriaa, sillä sen huomaa pian vireydessä ja jaksamisessa.

”Mitä intensiivisemmin tekee töitä, sitä enemmän aivot tarvitsevat energiaa, jota ne ottavat verensokerista. Säännöllinen ruokarytmi auttaa ylläpitämään tasaista verensokeria”, Sallinen korostaa.

Liikunta piristää ja palauttaa

Liikunta on hyvä keino selättää etätyöapatiaa. Liikettä työpäivään saa jo istumista tauottamalla, mutta lisäksi voi kokeilla esimerkiksi kävelykokouksia.

Etätyössä käy helposti niin, että raja työ- ja vapaa-ajan välillä hämärtyy. Lyhyt kävelylenkki ulkona voi olla yksi keino erottaa ne toisistaan. Hakanen suosittelee piipahdusta pihalle sekä työpäivän alkuun että sen loppuun.

”Viisi minuuttiakin voi riittää”, Hakanen sanoo.

Vapaa-ajan liikunnalla on palauttava vaikutus, sillä se auttaa irrottamaan ajatukset työstä. Monipuolisuus on valttia myös liikkumisessa. Venyttely vetreyttää lihaksia, mutta lisäksi tarvitaan sykettä nostavaa kuntoliikuntaa. Luonnossa liikkuminen rauhoittaa ja palauttaa.

Uutta yhteisöllisyyttä verkkoon

Moni kaipaa etätyössä etenkin yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia kontakteja. Hakanen kannustaakin pitämään yhteyttä työkavereihin niin paljon kuin mahdollista. Etätyössä yhteydenpitoon kannattaa keksiä jotakin sellaista ekstraa, mitä tavallisessa arjessa ei tehtäisi.

”Voisiko työviikossa varata vaikka puoli tuntia sille, että verkkotapaamisessa opiskellaan yhdessä vierasta kieltä? Itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen lisää työn mielekkyyttä ja on hyvä keino ehkäistä etätyöapatiaa”, Hakanen sanoo.

Näin ehkäiset etätyöapatiaa ja ylläpidät työhyvinvointia

  • Huolehdi säännöllisestä uni- ja ruokarytmistä.
  • Aloita ja lopeta työpäivä piipahtamalla pihalla.
  • Pidä riittävästi taukoja työpäivän aikana.
  • Nouse ylös ja venyttele ainakin kerran tunnissa.
  • Syö etätyössäkin kunnollinen lounas.
  • Ylläpidä yhteyttä työkavereiden kanssa.
  • Opiskele uusia taitoja.
  • Erota toisistaan työ- ja vapaa-aika.
  • Liiku ja ulkoile vapaa-ajalla.

Teksti: Krista Korpela-Kosonen