Selkäkivun oireet
Selän kivut oireilevat yleisimmin alaselän alueella ja johtuvat tyypillisimmin lihasten jännittymisestä. Selän yläosan kivuista yleisimpiä ovat lapaluun seudun lihaskivut. Kuormittava työ, jatkuva nostelu, hankalat työasennot ja tärinä aiheuttavat selkäkipuja. Myös ikääntyminen, vähäinen liikunta, ylipaino ja tupakointi altistavat selkäkivulle.
Selkäkipu voidaan jakaa keston mukaan äkilliseen kipuun, jossa kipu kestää enintään 6 viikkoa, pitkittyneeseen kipuun, jossa kipu kestää 6–12 viikkoa ja pidempään jatkuvaan krooniseen kipuun. Lisäksi selkäkivut voidaan luokitella epäselviin ja tarkkoihin. Epäselvän kivun taustalla ei ole selvää lääketieteellistä syytä. Spesifi selkäkipu on harvinainen, esimerkiksi kasvaimen tai reuman aiheuttama oire.
Selkäkivun hoito
Keskivartalon ja lantionpohjan lihaskuntoharjoitukset auttavat pitämään selän kunnossa. Liikunta on muutenkin tärkeää selän hyvinvoinnille ja tärkeä keino helpottaa kipua. Toistuvaa iskukuormittavaa liikuntaa, kuten juoksua, on kuitenkin syytä välttää. Muita apukeinoja ovat esimerkiksi kylmäpakkaus tai erilaiset rentoutustavat. Myös ergonomiaan ja työasentoihin on syytä kiinnittää huomiota.
Lääkehoitona lievässä selkäkivussa riittää yleensä parasetamoli. Kovemmassa selkäkivussa tulehduskipulääke voi olla avuksi. Pitkittyneessä selkäkivussa selän kuntoutus, liike- ja liikuntahoidot sekä työhön kohdistuvat ergonomiatoimenpiteet ovat tärkeitä.
Milloin lääkäriin
Usein selkäkivut paranevat itsekseen ja omahoidolla, eikä lääkärikäynti ole tarpeen. Lääkäriin kannattaa kuitenkin ottaa yhteyttä, mikäli kipu haittaa arkea, on hyvin voimakasta tai se pitkittyy tai toistuu usein.
Päivystykseen on syytä lähteä, mikäli selkäkipuun liittyy virtsan tai ulosteen pidätyskyvyn häiriöitä, kova vatsakipu tai kuume, tai jos peräaukon alueella on tunnottomuutta tai jalkaterän lihaksissa heikkoutta.