Mistä ummetus johtuu?
Arjessa elintavat ja ruokailutottumukset ovat melko säännöllisiä ja niiden mukana suolen toiminta. Muutokset elintavoissa ja ruokavaliossa saavat suolen kuitenkin monesti suivaantumaan.
Liikunnan vähäisyys, huono ruokavalio, liian vähäinen juominen, vuodelepo, runsas istuminen, vähäkuituinen ruoka, sairaudet ja lääkkeet voivat aiheuttaa ummetusta. Myös esimerkiksi kiireen aiheuttama liiallinen pidättäminen aiheuttaa ummetusta.
Pienillä taaperoillakin on usein ummetusta, ja sen huomaaminen olisi tärkeää, koska hoitamattomana oireet pahenevat. Pieni lapsi saattaa esimerkiksi kieltäytyä menemästä potalle, koska kakkaaminen sattuu. Iän karttuessa vaiva tulee tutuksi yhä useammalle.
Mitä on ummetus?
Jos ulostaminen ei onnistu niin usein kuin olisi tarve, suoli ei tyhjene kunnolla tai uloste on häiritsevän kovaa, kyseessä on ummetus.
Ulosteen kertyminen aiheuttaa ilmavaivoja, turvotusta ja jopa kipuja. Tukala olo ja painon tunne vatsassa saattavat olla merkkejä ummetuksesta.
Miten ummetusta hoidetaan?
Elintapojen parantaminen on tärkein apu ummetukseen, sillä ummetus on harvoin merkki mistään elimellisestä sairaudesta. Liikunnan lisääminen, säännöllinen, terveellinen ja kuitupitoinen syöminen ja riittävä juominen edistävät suolen toimintaa.
Tarvittaessa apua saa myös apteekin itsehoitolääkkeistä. Esimerkiksi makrogolia sisältävät valmisteet ovat helppokäyttöisiä ja niitä voidaan tarpeen mukaan käyttää myös pidempään. Makrogolin kyky sitoa itseensä runsaasti nestettä auttaa pehmentämään ja viemään suolen sisältöä eteenpäin.
Milloin lääkäriin?
Hälyttäviä oireita ovat kovat kivut, laihtuminen, yleistilan lasku, kuumeilu ja verenvuoto. Näiden oireiden vuoksi pitää lähteä lääkäriin.
Lääkärin vastaanotolle tulee mennä myös, jos kotihoito ei auta, vaan vaiva pitkittyy.
Kun ummetus jatkuu, suoli lamaantuu ja sen lihasvoima heikkenee. Näin ummetus pahenee. Ummetus voi lisätä divertikkeleiden ja peräpukamien muodostumista. Usein ummetus on krooninen tila ja vaatii säännöllistä, pysyvää lääkitystä.