Vinkit nukahtamiseen

vinkit_nukahtamiseen.jpg

Nukkumaan pitäisi päästä, mutta uni ei vain tule… Tuttua?

Moni meistä on joskus kärsinyt siitä, että esimerkiksi työasiat pyörivät päässä silloin, kun pitäisi rauhoittua ja mennä nukkumaan. Myös myöhään illalla tehty treeni tai pitkäksi venynyt ilta ystävien kanssa voi johtaa siihen, että nukahtaminen on vaikeaa.

Uni on ihmiselle erittäin tärkeää, sillä sen aikana keho palautuu päivän rasituksista. Nukahtamisvaikeuksia voikin helpottaa monin erilaisin konstein. Oletko jo kokeillut jotakin seuraavista nukahtamista helpottavista kikoista?

1. Valmistaudu nukkumaan menoon sammuttamalla valoja sekä televisio

Kodin valaistusta kannattaa hämärtää jo hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. Pimeässä huoneessa melatoniinin muodostuminen lisääntyy, mikä nopeuttaa nukahtamista. Rauhoittuminen häiriintyy myös, jos tuijottaa televisiota, tietokonetta tai puhelinta juuri ennen nukkumaan menoa.

Moni käyttää puhelimen herätystoimintoa, jolloin puhelin jätetään usein käden ulottuville yön ajaksi. Jos uni ei kuitenkaan meinaa tulla, on helppo selata puhelimesta sosiaalinen media, uutisotsikot tai sähköpostit. Siksi puhelin kannattaakin jättää jopa toiseen huoneeseen ja käyttää perinteistä herätyskelloa herätykseen. Ennen nukahtamista voi lukea vaikkapa kirjaa.

2. Syö hiilihydraattipitoinen iltapala

Kevyt hiilihydraattipitoinen iltapala voi auttaa nukahtamisvaikeuksiin. Nälkäisenä tai täyttävän aterian jälkeen uni ei välttämättä tule. Vältä myös kofeiinipitoisia juomia illalla. Näihin kuuluvat kahvin ja energiajuomien lisäksi myös monet teet sekä kolajuomat. Alkoholin nauttiminen illalla heikentää unen laatua.

3. Nukkumisympäristö kuntoon

Nukkumisympäristöön kannattaa kiinnittää huomiota. Huoneen lämpötilaa voi alentaa tuulettamalla ja häiritsevät valot voi estää pimennysverhoilla. Ylimääräiset äänet voi puolestaan torjua korvatulpilla.

4. Pidä kiinni unirytmistä

Joinain iltoina väsymys iskee jo paljon aikaisemmin kuin yleensä. Kannattaa kuitenkin yrittää sinnitellä myöhempään, sillä nukkumisrutiineista poikkeaminen voi vaikeuttaa unen saantia seuraavana päivänä. Sänkyyn ei myöskään kannata mennä ennen kuin oikeasti tuntee väsymystä. Jos yrittää väkisin nukahtaa, syntyy usein vain stressiä, nukahtaminen vain vaikeutuu entisestään.

5. Rauhoita mieli ja lihakset

Erilaisia mielen rentoutusharjoituksia löytyy Internetistä vaikka millä mitoin. Niitä usein yhdistää hengittämiseen keskittyminen, kehonosien rentouttaminen sekä mielen tyhjentäminen kaikista ajatuksista.

Esimerkiksi laskemiseen keskittyminen tyhjentää pään tehokkaasti muista ajatuksista. Myös kevyt jooga tai meditaatio ennen sänkyyn kömpimistä auttavat rentoutumaan ja valmistautumaan nukkumiseen.

6. Kokeile melatoniinituotetta

Melatoniinituotteita voi käyttää tilapäisesti nukahtamisen nopeuttamiseen. Kotimainen Melatoniini Orion on ravintolisä, joka auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa. Se laskee kehon lämpötilaa ja vireystasoa, ja saa näin aikaan nukahtamista edeltävän väsyneen valvetilan.