Kolesteroli havahdutti Christina Aaltion ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Työpaikan tarjoamassa 40-vuotistarkastuksessa havaittiin hieman kohonneet arvot: kokonaiskolesteroli oli 5,8, ”hyvä” HDL 2,24 ja ”huono” LDL 3,3, triglyseridit 0,51.

 ”Tulos herätti miettimään, sillä minulla on sukurasitetta. Isälläni oli kolesterolilääkitys ja hän sai kaksi infarktia, joista viimeiseen menehtyi 84-vuotiaana.”

Isän kohtalo nousi vahvasti mieleen jo senkin vuoksi, että Christina on hoikka ja aina syönyt terveellisesti. Ensihätään tuntui vaikealta keksiä muutakaan syytä kohonneille kolesteroliarvoille kuin perimä.

”Kuvittelin, että syön terveellisesti, ja toki suurin osa ravinnostani onkin kunnossa: Olen esimerkiksi aina käyttänyt rypsi- ja oliiviöljyä sekä paljon kasviksia ja marjoja. Ne opit sain jo äidiltäni. Pidän arki- ja juhlaruoat erillään eli en käytä kermaa ja voita arkena. En ole myöskään napostelija, keksit ja sipsit eivät ole koskaan maistuneet.”

Ammattilainenkin voi parantaa tapojaan

Christina on ammatiltaan ruokatoimittaja ja koulutukseltaan kotitalousopettaja. Ruokaremontin tarve tuntui ammatin puolesta jopa vähän hullunkuriselta ajatukselta.

”Kun kävimme terveydenhoitajan kanssa läpi ravitsemusasioita, ajattelin, että minähän tiedän kaikki nämä asiat. Niin tiesinkin, mutta silti ruokatottumuksissa löytyi korjattavaa.”

Leivän kanssa tuli usein herkuteltua juustoilla ja suolaisilla leikkeleillä. Ne hän karsi ensimmäisenä pois.

”En pidä kevytjuustoista mutta siirryin käyttämään leivän päällä kasviksia ja vaihdoin metvurstin avokadoviipaleeseen.”

Pysyvää varuillaanoloa

Kymmenen vuoden aikana Christina Aaltio on huomannut, että kolesterolin kanssa pitäisi olla pysyvästi varuillaan. Ensimmäisen havahtumisen jälkeen arvoissa on ollut pieniä muutoksia ylös ja alas. Äskettäin 50-vuotistarkastuksessa mitatut kolesteroliarvot olivat harmillisesti hieman taas kohonneet. Kokonaiskolesteroli oli silti yhä alle 7 ja ”hyvä” eli HDL-kolesteroliarvo kunnossa.

”Myönnän, että juustot ovat taas tulleet takaisin pöytään. Ei auta kuin skarpata jälleen”, hän sanoo.

Terveellisestä työpaikkalounaasta Christina ei ikinä lipsu, mutta aamu- ja välipaloissa hänellä on yhä korjattavaa. Aamuisin töihin tulee lähdettyä pelkällä hedelmällä ja kahvilla. Iltapäivisin taas iskee nälkä ennen kuin kotona ollaan perheen yhteisellä aterialla.

”Kaurapuuroaamiainen olisi paras, ja iltapäivisin välipalaksi leipää tai maustettu rahka. Uudet rahkat ovat hyviä, kun tuotteista on vähennetty sokeria”, hän suunnittelee.

Muita muutoksia hän ei ole itselleen määrännyt. Kaksi koiraa pitävät huolen päivittäisestä liikunnasta.

”Terveydenhoitaja mainitsi lääkityksen mahdollisuudesta jo kymmenen vuotta sitten, toki vasta seuraavana vaihtoehtona, jos arvot eivät ravitsemuksella laske. Olin yllättynyt, että lääkitys otettiin puheeksi heti. Toisaalta se sai minut ottamaan tilanteen vakavammin.”

Christinan vinkit kolesterolin alentajalle:

  • Syö säännöllisesti, mielellään 5 kertaa päivässä
  • Ennakoi ateriat eli muista, että jääkaapissa on oltava terveellisiä raaka-aineita
  • Käytä rypsi- ja oliiviöljyä, vältä voissa paistamista
  • Muista välipalat: hedelmät, rahkat, ruisleipä
  • Älä stressaa yksittäisiä ruoka-aineita vaan mieti kokonaisuuksia. Välillä voi herkutella, jos kasviksia ja viljaa on ravinnossa paljon.
  • Pidä arki- ja juhlaruoka erillään