Miksi ummetus iskee kesälomalla ja -reissussa?

Ummetus alkaa vaivata kesken kesälomanvieton. Miksi taas käy näin?

”Yleensä lomaummetuksen syy on se, että ruokailutavat muuttuvat siitä, mitä ne ovat arkena”, sanoo gastroenterologi Markku Peräaho.

  • Lomalla ateriarytmi voi olla epäsäännöllinen.
  • Lautasen sisältökin muuttuu. Esimerkiksi työpaikkaruokalan monipuolisen ruoan sijaan syödään grillin antimia; lihaa ja muuta huonosti sulavaa.
  • Kesällä kuidunsaanti voi vähetä, jos aamupuuro ei maita helteellä ja ruisleipä vaihtuu hotelliaamiaiseen. Kuidut pistävät suolen toimimaan.

Lomalla muutkin elintavat voivat muuttua, mikä saattaa laittaa suolen lakkoilemaan.

  • Arjen rutiinit muuttuvat. Suoli haluaa yleensä tyhjentyä samoihin aikoihin, ja loman päivärytmi tai aikaero sekoittavat sen aikataulun.
  • Kuumassa elimistö ja uloste kuivuvat, jos vettä ei juo riittävästi.
  • Reissussa istutaan usein autossa tai lentokoneessa. Paikallaan kököttäminen laiskistuttaa suolen.
  • Jotkut liikkuvat lomalla vähemmän, mikä edesauttaa ummetusta.
  • Jos vessareissuja lykkää esimerkiksi kylässä, voi se johtaa ummetukseen.

Ummetus – oireet

  • Suoli toimii normaalisti 8–72 tunnin välein. Ummetuksessa tahti harvenee ja ulostaminen vaikeutuu.
  • Ummetuksessa on vatsassa hankala ja tukala olo.
  • Joillakin on vatsakipua. Se helpottaa, kun ulostaminen onnistuu.
  • Ummetus ei ole vaarallista. Jos se ei haittaa ihmistä itseään, ei sille tarvitse tehdä mitään.

Miten ehkäistä lomaummetusta?

Peräaho sanoo, että lomaummetusta voi ehkäistä parhaiten syömällä kuituja ja juomalla vettä. Myös tasainen ateriarytmi auttaa. Reissussa on hyvä jaloitella kesken ajomatkan tai lennon.

Säännöllinen ateriarytmi lomallakin

  • Käynnistä päivä aamupalalla. Se viestii suolelle, että nyt olisi aika tyhjentyä.
  • Lomallakin kannattaa syödä 3–4 tunnin välein. Suoli tykkää rutiineista.

Lisää kuidun saantia

  • Kuitupitoinen ruoka vähentää ummetusta, koska se tuo suoleen massaa.
  • Kuituja tulisi saada vähintään 25–35 grammaa päivässä.
  • Kuituja saat täysjyväleivästä ja -puurosta, kasviksista, juureksista, hedelmistä, marjoista, siemenistä, pähkinöistä, leseistä.

Kuitujen saantiin voi kiinnittää huomiota, vaikka söisi lomalla ravintoloissa ja tien päällä.

  • Saisiko aterian kylkeen palan ruisleipää?
  • Onko hotelliaamiaisella tarjolla kaurapuuroa?
  • Voisiko autoon napata välipalaksi omenan?
  • Mahtuisiko grilliin makkaran kylkeen kasviksia?

IHA_kesavatsa_730x400.jpg

Vesi ehkäisee ummetusta

  • Riittävä vedenjuonti ehkäisee ummetusta.
  • Janontunne ja virtsaamisen erityksen väheneminen ovat merkkejä liian vähäisestä juomisesta.
  • Helteellä on hyvä juoda lasi vettä kerran tunnissa.
  • Myös lentokoneen kuiva ilma lisää nesteen tarvetta.
  • Juominen ei unohdu, kun mukana kulkee vesipullo.

Kun ummettaa, kannattaa syödä edellä mainittuja kuitupitoisia hedelmiä, kasviksia ja juureksia. Moni on todennut luumut hyväksi avuksi, kun suoli lakkoilee.

Mikä avuksi ummetukseen?

Makrogolia sisältävät ummetuslääkkeet pehmentävät suolen sisältöä ja siten helpottavat ulostamista. Apteekista saa neuvoja tuotteen valintaan ja käyttöön.

”Ihmiset reagoivat makrogoleihin eri tavoin, joten niitä kannattaa kokeilla jo ennen lomalle lähtöä. Toisilla ne laittavat suolen toimimaan nopeammin kuin toisilla”, Peräaho sanoo.

Hätäapuna ummetukseen voi käyttää apteekista ilman reseptiä saatavaa isotonista liuosta. Niitä käytetään suolen tyhjennykseen ennen paksusuolen tyhjennystä.

Miksi kakka ei tule kylässä?

Reissuongelma: kakka ei tule, kun se pitäisi tehdä kyläpaikan vessassa tai muussa vieraassa paikassa.

”Suoli ja aivot ovat keskenään toiminnassa. Jos ulostaminen ei onnistu kylässä, takana on varmaan jonkinlainen häveliäisyys”, Peräaho toteaa.

Kun elimistöä käskee hylkäämään tarpeen ulostaa, voi se johtaa ummetukseen. Kannattaa muistaa, että ulostaminen on luonnollinen tapahtuma.

Vatsa kovalla – auttaako oikea ulostusasento?

Auttaako jokin tietty ulostamisasento lakkoilevaa suolta tyhjenemään?

”Teoreettisesti kyykky olisi varmaan paras asento ulostaa. Siinä suoli on aavistuksen verran suoremmassa kuin istuma-asennossa”, Peräaho sanoo.

Käytännössä kyykkyasento pöntön päällä olisi melkoista tasapainottelua ja wc-istuimellekin vaaraksi.

Jotkut laittavat vessassa istuessaan jalkojen alle pienen jakkaran tai muun korokkeen.

”Se tekee asennosta hieman kyykkyasennon kaltaisen. On mahdollista, että se voi auttaa.”

Asiantuntija: Asiantuntijana LT, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Markku Peräaho, Keski-Suomen hyvinvointialue

Teksti: Jenni Kleemola