Mistä ruusufinni johtuu?

Ruusufinni eli rosacea on ihosairaus. Sitä, mistä se johtuu, ei tiedetä. Ei ole tunnistettu ulkoista tekijää, esimerkiksi elintapaa, joka sen laukaisisi.

Ajatellaan, että ruusufinni on niin sanottu sisäsyntyinen ihosairaus. Jossain määrin ruusufinniin on perinnöllistä alttiutta.

Tyypillisimmin ruusufinni puhkeaa keski-iässä, ja se on vähän tavallisempaa naisilla kuin miehillä.

Mistä ruusufinnin tunnistaa?

On harvinaista, että ruusufinniä olisi missään muualla kuin kasvoissa. Se ilmenee kasvojen keskiosissa, kuten poskien keskiosissa, nenässä, leuassa ja otsassa.

Ruusufinnillä on neljä alamuotoa. Niitä voi esiintyä myös samanaikaisesti.

1. Punoitusoireinen ruusufinni (couperosa)

  • Oireina tasaista punoitusta ja laajentuneita pintaverisuonia.
  • Valtaosalla punoitusta on koko ajan, mutta sen lisäksi voi olla flush-oiretta, eli punoitusta tulee välillä lisää aaltomaisesti, kohtauksittain.
  • Kun puhutaan couperosa-ihosta, tarkoitetaan tätä ruusufinnin muotoa.

2. Märkänäppyläinen ruusufinni (papulopustulainen ruusufinni)

  • Oireina on punakoita näppylöitä ja märkäpäitä.
  • Suurimmalla osalla heistä, joilla on märkänäppyläistä ruusufinniä, on taipumusta myös ihon punoitukseen.

3. Rinofyyma eli nenän talirauhasten liikakasvu

  • Nenän talirauhaset laajentuvat hyvin voimakkaasti. Silloin nenän iho paksuuntuu kovettuneeksi ja myhkyräiseksi, jolloin nenä muuttuu ja kasvaa.
  • Harvinainen ruusufinnin muoto.

4. Ruusufinni silmässä

  • Silmät voivat tuntua kuivilta ja kirveleviltä, toisaalta ne voivat vuotaa ja vetistää herkästi.
  • Luomirajassa voi olla kroonista tulehdusta ja taipumusta talirauhastulehduksiin eli näärännäppyihin.
  • Ruusufinni voi oireilla lähes yksinomaan silmissä ja kasvojen oireet puuttua kokonaan. Silloin voi olla hankala hoksata, että kyse on ruusufinnistä.

Kun kansankielessä puhutaan ruusufinnistä, viitataan yleensä punoitusoireiseen tai märkänäppyläiseen ruusufinniin.

IHA_ruusufinni_730x400.jpg

Voiko ruusufinnin ja tavallisen aknefinnin sekoittaa?

Ruusufinnin märkänäppyläinen muoto on aknen oloista. Ihotautilääkärilläkin voi joskus olla vaikeuksia tunnistaa, kummasta on kyse. Ruusufinnissä ei kuitenkaan esiinny tukkeutuneita talirauhasia (komedoja) kuten aknessa, ja akne oirehtii kasvojen lisäksi usein myös yläselässä tai rintakehällä.

Mikä pahentaa ruusufinniä? Voiko sitä ennaltaehkäistä?

Ruusufinnin vaikeusaste usein aaltoilee, joskus se on parempi ja joskus pahempi. Moni ruusufinnistä kärsivä tunnistaa, että sitä voivat pahentaa esimerkiksi:

  • auringon UV-säteily
  • kuumuus, esimerkiksi saunoessa
  • pakkanen
  • lämpötilanvaihdokset
  • alkoholi, jopa pienet määrät
  • kuumat juomat
  • mausteiset ruoat

Jos huomaa, että mainitut asiat pahentavat ruusufinniä, kannattaa niitä yrittää välttää – se on ainoa tapa ennaltaehkäistä oireiden pahentumista.

Miten ruusufinniä voi hoitaa itse kotona?

Kannattaa suojautua auringolta välttämällä keskipäivän auringossa oleskelua sekä käyttämällä kasvot auringolta varjostavaa päähinettä ja korkeakertoimista aurinkosuojavoidetta. Jos huomaa ruusufinniä pahentavien tekijöiden lisäävän omia oireita, niitäkin on hyvä vältellä. Ihon kosteutukseen voi käyttää probioottista perusvoidetta. Käyttö tulee aloittaa asteittain, koska ruusufinniä sairastavan iho on herkkä. 

Jos kyseessä on ruusufinnin märkänäppyläinen muoto, siihen voi kokeilla apteekista ilman reseptiä saatavaa lääkevoidetta. Jos punoitus häiritsee, sitä saa peittää myös värikosmetiikalla – kannattaa kuitenkin suosia herkälle iholle tarkoitettuja meikkejä.

Silmäoireita voi hillitä hyvällä silmähygienialla. Luomireunoja voi putsata boorivedellä, jota saa apteekista. Silmien puhdistukseen voi kokeilla myös pehmeistä kangasliinoista valmistettuja silmäpyyhkeitä.

Oireita voi kokeilla lievittää myös lämpimällä silmähauteella 5–10 minuutin ajan päivässä, tähän käy esimerkiksi lämpimällä vedellä kasteltu froteepyyhe. Jos silmät ovat kuivat ja ärtyisät, kannattaa käyttää kosteuttavia silmätippoja.

Milloin on syytä kääntyä lääkärin puoleen? Miten lääkäri voi auttaa?

Jos oireet haittaavat elämänlaatua eikä kotikonsteista tunnu olevan apua, kannattaa hakeutua lääkäriin.

Hoito riippuu siitä, mitä alamuotoa ruusufinni on.

Punoitusoireisen ruusufinnin hoito

  • Punoitusoireeseen löytyy apteekista saatava lääkegeeli, joka supistaa pintaverisuonia joidenkin tuntien ajaksi. Vaikutus ei ole pysyvä, mutta valmisteella saa vaaleamman ihon esimerkiksi työpäivän ajaksi.
  • Yksityispuolen ihotautilääkärit voivat tuhota pintaverisuonia laserhoidolla. Sen vaikutus on pysyvämpi.

Märkänäppyläisen ruusufinnin hoito

  • Märkänäppyläiseen ruusufinniin on tarjolla erilaisia paikallishoitoja. Usein aloitetaan ilman reseptiäkin saatavalla lääkevoiteella. 
  • Jos paikallishoito ei riitä, voidaan kokeilla pitkää antibioottikuuria tetrasykliiniryhmän antibiooteilla.
  • Pahimmassa tapauksessa voidaan harkita isotretinoiinikuuria. Tämän vaikeaan akneen käytettävän lääkkeen on huomattu tehoavan myös hankalaan ruusufinniin.

Rinofyyman hoito

  • Rinofyymaa hoidetaan usein pitkällä isotretinoiinikuurilla, jolla laajentuneita talirauhasia ja siten nenää saadaan pienentymään.
  • Jos kosmeettinen haitta on iso vielä lääkekuurin jälkeen, voidaan harkita kudoksen poistoa laserilla tai kirurgisesti.

Silmän ruusufinnin hoito

  • Jos oireet ovat vaikeat, voi lääkäri määrätä pitkän antibioottikuurin.
  • Jos kotikonsteista ei ole apua, silmätautilääkäri voi miettiä myös muita paikallishoitoja.

Ruusufinnin paikallishoidot eivät toimi salamana, vaan vaativat pitkäjänteisyyttä.

Miten ruusufinnin saa pois?

Hoitoa, jolla ruusufinnin saisi lopullisesti pois, ei ole. Taipumus siihen on pysyvä.

Tauti kuitenkin aaltoilee. Joillakin ruusufinni voi rauhoittua muutamaksi vuodeksi ja sitten taas hankaloitua. Onnekkaimmilla se oireilee muutaman vuoden, rauhoittuu ja saattaa jopa pysyä poissa loppuelämän ajan.

Teksti: Jenni Kleemola

Asiantuntija: Dosentti, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Maria Lönnrot