Mikä on enterorokko?

Enterovirukset aiheuttavat erilaisia infektioita. Enteroviruksia on lukuisia eri tyyppejä, ja osa niistä aiheuttaa infektiota, joka oireilee muun muassa ihottumana. Silloin puhutaan enterorokosta, joka on tyypillisesti lasten rokkotauti.

Enterorokon ensioire on usein rakkulat suussa. Tauti on useimmiten melko lievä ja paranee itsestään. 

Enterorokko – oireet?

Enterorokon oireita ovat:

  • rakkulainen ihottuma etenkin käsissä ja jaloissa, mutta muuallakin iholla
  • rakkulat suussa
  • flunssaoireet
  • päänsärky
  • kurkkukipu
  • vatsakipu
  • ripuli

Usein suuoireet ovat ensimmäinen oire, ja pari päivää sen jälkeen alkaa tulla ihottumaa ihollekin. Oireet voivat kuitenkin vaihdella reilusti. Kaikki eivät välttämättä saa lainkaan iho-oireita, vaan selviävät vaikkapa lievällä hengitystieinfektiolla.

IHA-Enterorokko-730x400_v2.jpg

Miten enterorokko tarttuu?

Enterorokko tarttuu pisaratartunta eli yskiessä ja aivastellessa, sekä ulosteesta käsien kautta. Käsienpesu on tärkeää leviämisen ehkäisemisessä.

Enterovirukset säilyvät pinnoilla muutamia vuorokausia.

Milloin enterorokkoa esiintyy eniten?

Enteroviruksia esiintyy käytännössä ympäri vuoden, mutta useimmiten enterorokkoa esiintyy loppukesästä ja alkusyksyllä – se ei ole tyypillinen talven riesa. Epidemioiden ajankohdat kuitenkin vaihtelevat vuosittain.

Montako päivää enterorokko kestää?

Enterorokosta paranee yleensä viikon sisällä eikä siitä seuraa jälkitauteja.

Miten enterorokkoa hoidetaan?

Enterorokko on yleensä lievä ja se paranee itsestään – ennen kaikkea lapsi kaipaa sairastaessaan rakkautta ja lohdutusta.

Tautia voi hoitaa kotona lievittämällä kipua ja kuumetta lapsille sopivilla lääkkeillä.

Jos lapsella on suussa rakkuloita ja syöminen siksi sattuu, kannattaa hänelle antaa nestemäistä ravintoa tai helposti nieltävää ja lapselle maistuvaa ruokaa.

Enterorokkoon ei ole täsmälääkettä.

Enterorokko lapsella – pitääkö mennä lääkäriin?

Enterorokko aiheuttaa hyvin harvoin mitään ongelmia. Lasta ei tarvitse viedä sen takia lääkäriin, eikä taudin toteamiseksi tarvita laboratoriotutkimuksia.

Lapsen yleisvointia on toki hyvä seurata. Jos se muuttuu huonoksi, on syytä hakeutua lääkäriin.

Lääkärissä tulee käydä myös, jos lapsi saa keskushermosto-oireita, kuten hyvin voimakasta päänsärkyä, tasapainohäiriöitä tai oksentelua.

Jos ihottuma rikkoo ihoa pitää seurata, ettei siihen tule bakteeri-infektiota. Bakteeritulehduksen diagnoosi ja hoito vaatii lääkärikäyntiä.

Milloin lapsi voi palata päiväkotiin tai kouluun?

Normaalia elämää voi alkaa elää, kun lapsella ei ole enää kuumetta, uusia rakkuloita ei tule ja hänen yleisvointinsa on hyvä.

Voiko enterorokkoon sairastua monta kertaa?

Enterorokkoon voi sairastua useamman kerran, koska eri enterovirustyyppejä on runsaasti erilaisia.

Vesirokko vai enterorokko?

Vesirokossa rakkulainen ihottuma alkaa usein vartalolta. On harvinaista, että ihottuma keskittyisi vain kämmeniin ja jalkapohjiin.

Enterorokossa ihottuma keskittyy usein kämmeniin ja jalkapohjiin.

Vesirokossa rakkuloita ei pitäisi olla suun limakalvoilla.

Nykylapset ovat useimmiten saaneet vesirokkorokotteen, jolloin he harvoin saavat vesirokossa pahaa ihottumaa, vaan sairastavat taudin lievin oirein.

Enterorokko aikuisella – tarttuuko se lapsesta?

Aikuisetkin voivat sairastua enterorokkoon – mutta on harvinaista, että heille tulisi klassinen rakkulatauti.

Enteroviruksille ei tule varsinaista immuniteettia, mutta aikuisen vastustuskyky kuitenkin vahvistuu sairastettujen tautien myötä. Siksi hänen elimistönsä pystyy taklaamaan taudin tehokkaammin kuin lasten elimistö.

Melkein voi sanoa, että mitä vanhempi ihminen, sitä lievemmät oireet. Enterorokkoa potevaa lasta hoitavalla aikuisella voi olla vaikka pelkkää lievää kurkkukipua.

Voiko aikuinen mennä töihin, kun lapsella on enterorokko?

Kyllä voi.


Teksti: Jenni Kleemola

Asiantuntija: lastentautien erikoislääkäri, lastenallergologi Péter Csonka.

Lähteenä myös: Terveyskirjasto: Enterorokko (https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00120)