Ilmavaivojen syntyyn vaikuttavat arkiset asiat, kuten ruokailutottumukset, kiire ja allergiat. Liian nopea syöminen ja ahmiminen saavat aikaan ilmavaivoja, koska syödessä ja juodessa suolistoon päätyy ilmaa.

Ummetuksen yhteydessä esiintyy monesti myös ilmavaivoja. Tällöin ilmavaivat useimmiten loppuvat, kun ummetus hoidetaan pois. Joskus ilmavaivojen syynä voi olla myös ärtyneen suolen oireyhtymä, johon liittyvät olennaisesti myös ilmavaivat, turvotus ja vatsakivut.

Ilmavaivat ja ruokavalio

Ruokavalio on yksi merkittävimmistä ilmavaivojen aiheuttajista. Siksi hoito kannattaa aloittaa tarkastelemalla ruokavaliota. Yleisimmät ilmavaivoja aiheuttavat ruoka-aineet ovat herneet, pavut, kaali, paprika ja sipuli. Lisäksi iso määrä vihanneksia, hedelmät, rasvainen ruoka, leivonnaiset ja suklaa voivat aiheuttaa kaasun muodostusta. Ilmavaivoihin taipuvaisen henkilön olisi hyvä myös välttää hiilihappopitoisia juomia.

Suoliston reaktiot ilmavaivoihin ovat yksilöllisiä, joten pitää opetella, mikä juuri itsellä lisää kaasunmuodostusta. Yksi keino on kokeilla välttämismenetelmää, jolloin ruokavaliosta poistetaan mahdollisesti ilmavaivoja aiheuttavia ruoka-aineita yksi kerrallaan ja katsotaan vähenevätkö oireet. Kannattaa muistaa, että kaasua lisäävä ruoka-aine ei vaikuta heti syömisen jälkeen.

Ravintoaineiden imeytymishäiriöt

Ilmavaivojen taustalla saattaa joissain tapauksissa olla ravintoaineiden imeytymishäiriö, joista yleisimmät ovat keliakia tai laktoosi-intoleranssi. Laktoosi-intoleranssista kärsivän suoliston laktoosia pilkkovan proteiinin aktiivisuus on heikentynyt. Sen sijaan suoliston bakteerit pilkkovat laktoosia, mikä lisää kaasunmuodostusta aiheuttaen ilmavaivoja. Lue lisää ravintoaineiden imeytymishäiriöistä.

Näin hoidat ilmavaivoja