Terveellistä kesäruokaa Tomi Björckin vinkeillä

Kaipaisitko vaihtoehtoa grillimakkaralle? Huippukokki Tomi Björck kertoo, miten kotikeittiössä voi laittaa entistä terveellisempää ruokaa.

Ravintoloitsija Tomi Björckin, 32, kotikeittiössä ei kokata eineksiä. Itse asiassa ne eivät edes kuulu huippukokin sanavarastoon. Bjöckin ja hänen Minka-vaimonsa keittiössä laitetaan ruokaa yleensä alusta asti itse. ”Käytämme paljon yrttejä ja luontaisia happoja kuten sitruunaa. Valmisruokia emme syö”, Björck kertoo.

Television MasterChef-ohjelmastakin tuttu kokki ei kuitenkaan jaksa aina tuijotella kaloreita. ”Kyllä niitä herkkujakin tulee syötyä”, hän nauraa.

Raikkautta aasialaisesta keittiöstä

Omien ravintoloidensa ruokalistalle Björck on koonnut etenkin aasialaisia herkkuja. Terveellisyys on siten kiinteä osa ravintolan menua. ”Aasialaisissa ruoissa käytetään paljon esimerkiksi tuoreita raaka-aineita ja yrttejä. Monet ruoat ovat keveitä ja raikkaita. Terveellisyyttä ei siis tarvitse kauheasti erikseen pohtia.”

Vaikka Björckin ravintoloiden ruokalistoilla ei suomalaisia ruokia ole, on kotimainen ruoka kokin omalla suosikkilistalla.  ”Meillä on kotona usein lihapullia ja lohikeittoa, jotka ovat suosikkejani. Tykkään kuitenkin syödä monipuolisesti. On rikkaus ottaa vaikutteita muista ruokakulttuureista.”

Mallia Japanin kalaruoista

Björck uskoo, että suomalaiset syövät yleensä terveellisesti. Kiire vaikuttaa kuitenkin meilläkin ruokavalioon ja valintoihin.  ”Tiedän, ettei neljän lapsen yksinhuoltajalla ole aina varaa syödä terveellisesti. Suunnittelemalla viikon ruokalistan etukäteen voi kuitenkin vaikuttaa jo paljon ruoan monipuolisuuteen”, Björck huomauttaa.

Maailmalta suomalaiset voisivat Björckin mukaan ottaa mallia vaikkapa japanilaisesta ruokakulttuurista.  ”Japanilaisten ruokakulttuurissa on paljon samaa kuin suomalaisessa, kuten savustaminen ja pintagraavaaminen.”

Kotimaisista kaloista voisi valmistaa esimerkiksi sashimeja, eli raakaa kalaa ja niiden kanssa tarjottavaa kastiketta. ”Siitä ei ruoka paljon enää terveellisemmäksi muutu”, Björck sanoo.

Kevennä kesään kasviksilla

Kesäistä ruokalistaa Björck kehottaa keventämään kasviksilla. Ne ovat iso osa myös kokin omaa ruokavaliota. ”Yksi suosikeistani on uunissa kovassa lämmössä paahdetut kasvikset ja juurekset. Isompia juureksia voi myös savustaa”, Björck vinkkaa.

Suosikkikokki valmistaa kasviksia myös toholla kotona. Siten niiden pintaan muodostuu mukava tuhkainen maku.  Vaikka Björckin elämä pyörii työaikana ruoan ympärillä, jaksaa hän silti kokata myös kotona. Viime syksynä mies laittoi ruokaa enemmän kuin koskaan ennen.  ”Vaimoni odotti esikoistamme, ja halusin, että syömme terveellisesti.”

Intoa lisäsi toimiva keittiö, joka syntyi tutun puusepän käsissä. Työtaso sai kotikokkiin entisestään vauhtia.

Tomi Björckin neuvot kotikokille

1) Älä ole liian kriittinen itsellesi.

2) Mieti, mitä kautta kannattaa lähteä liikkeelle. Ei kannata aloittaa vaikeimmasta annoksesta.

3) Hahmota makumaailmaa. Syö ravintoloissa, kokeile ja maistele.

4) Seuraa, mitä ravintoloissa tehdään. Ota sieltä esimerkkiä.

5) Ole rohkea. Epäonnistumisia sattuu kaikille.

Teksti: Katri Saukkonen
Kuva: Junnu Lusa 

Mikä on Tomi Björckin bravuuri kotikeittiössä? Katso video.