5 faktaa huuliherpeksestä

Kihelmöikö huulia tuttuun tapaan? Jos olet aiemmin kärsinyt herpesoireista, ne puhkeavat helposti uudelleen. Oireet ovat onneksi yleensä hoidettavissa tehokkaasti.

1.     Suuri osa ihmisistä kantaa herpesvirusta.

Sekä Herpes Simplex 1 että Herpes Simplex 2 -virukset tarttuvat helposti ihmisestä toiseen ja säilyvät elimistössä. Kumpikin voi aiheuttaa herpeksen oireita huuleen tai muualle kehoon.

2.     Oireet puhkeavat vain osalla viruksen kantajista.

Ihmisten immuunijärjestelmät ovat erilaisia. Sairastelu, auringon UV-säteily, lääkitys tai stressi saattavat laukaista herpesoireiden puhkeamisen. Tartunnan tultua tauti voi uusia, jolloin oireet ilmaantuvat tyypillisesti samaan paikkaan kehoa, tietyn tuntohermon hermottamalle alueelle. Atooppiseen ihoon herpes voi aiheuttaa tavallista laajemman herpesihottuman.

3.     Hoito kannattaa aloittaa nopeasti.

Herpeksen oireet häviävät ajan kanssa itsestään, mutta lääkehoito nopeuttaa paranemista huomattavasti. Tehokas hoito voi myös vähentää viruksen jälkeistä kiputilaa, joka toisinaan saattaa jäädä kiusaamaan paikallisesti vielä ulkoisten oireiden hävittyä.

4.     Vältä tartuttamasta muita.

Herpesvirukset tarttuvat helposti kosketustartuntana ihmisestä toiseen, ja oireet ilmestyvät yleensä nimenomaan tartunnan saaneeseen kohtaan. Ärhäkimmin virus tarttuu kun rakkula on näkyvissä, mutta se saattaa tarttua jo ennen oireiden ilmestymistä.

5.     Hoida herpes tehokkaasti.  

Herpeksen hoidossa kotikonstit eivät juuri auta, vaikka saattavatkin helpottaa oireita esimerkiksi hämäämällä tuntohermoja toisenlaisilla ärsykkeillä. Herpes kannattaa hoitaa mieluiten tehokkailla tableteilla, joita saa apteekista ilman reseptiä. Jos oireet kuitenkin jatkuvat yli kuukauden ja esimerkiksi asikloviiria sisältävä valmiste ei vie oireita pois, tulee hakeutua lääkäriin. Joskus esimerkiksi huulen ihosyöpä tai sen esiaste saattavat aiheuttaa herpeksen tapaisia ihorikkoja ja rupeutumia, jotka eivät kuitenkaan parane herpeksen tapaan asikloviirihoidolla.

 

Asiantuntijana ihotautien erikoislääkäri Sampsa Kauppi Terveystalosta.

Teksti: Johanna Paasikangas-Tella

 

Valavir huuliherpekseen

Valavir 500 mg tabletit lääkärin aiemmin toteaman toistuvan huuliherpeksen hoitoon yli 18 v. aikuisille. Aloita hoito heti ensimmäisten oireiden ilmaannuttua.

lue lisää

Acyrax huuliherpekseen

Acyrax 200 tabletit sopivat lääkärin toteaman huuliherpeksen hoitoon yli 18-vuotiaille. Aloita hoito heti oireiden ilmaannuttua.

lue lisää