Närästys – oireet ja hoito

Närästyksen ensisijainen hoito on oireita aiheuttavien ruokien, suurten annosten sekä rasvaisen ja suolaisen ruoan välttäminen. Jos nämä keinot eivät yksinään auta, närästykseen on lääkehoitoa.

Närästyksen oireet

Närästyksessä on kyse polttavasta tunteesta rintalastan takana. Röyhtäys helpottaa oireita usein hetkeksi. Närästys johtuu siitä, että mahalaukun sisältö nousee ruokatorveen. Hapan mahaneste virtaa väärään suuntaan, jopa suuhun saakka, kun ruokatorven alasulkija ei toimi kunnolla.

Haponnousua pidetään normaalina, kun se tapahtuu enintään 40 kertaa vuorokaudessa, eikä kestä kerralla kauan. Normaali haponnousu on niin pientä, ettei ihminen välttämättä edes huomaa sitä. Sen sijaan tuntuvia, arkea haittaavia oireita pitää hoitaa.

Närästyksen hoito

Ensisijainen hoito on oireita aiheuttavien ruoka-aineiden, suurten ruoka-annosten sekä rasvaisen ja suolaisen ruoan välttäminen. Oireita aiheuttavat esimerkiksi paprika, sipuli, suklaa, kahvi, alkoholi ja kaali. Juuri ennen nukkumaanmenoa nautittuja aterioita kannattaa välttää.

Satunnaista apua tarvitsevan kannattaa kysyä apteekista antasideja, jotka sitovat ja neutraloivat mahahappoja. Jos närästysoire kiusaa usein ja kerralla pitkään, kannattaa hankkia happoa vähentäviä lääkkeitä, H2-salpaajia ja protonipumpun estäjiä. Osa närästyslääkkeistä ei sovi kaikkien lääkkeiden kanssa käytettäviksi, joten apteekissa tulee mainita muista käytössä olevista lääkkeistä. Ellei kotona ole valmiiksi lääkettä, ensiapuna voi nauttia maitoa. Se neutraloi mahahappoja.

Milloin lääkäriin?

Jos itsehoitolääke ei helpota oloa parissa viikossa tai oireet palaavat nopeasti lääkekuurin jälkeen, kannattaa lähteä lääkäriin. Hoitamattomana jatkuva närästys voi saada ruokatorven limakalvolle aikaan tulehduksen ja haavaumia sekä kaventaa ruokatorvea. Lääkäriä tarvitaan myös, jos närästykseen liittyy jokin muu, vakava oire, kuten nielemisvaikeus, laihtuminen, kuume, yleiskunnon lasku tai veri ulosteessa tai oksennuksessa.

Asiantuntijana sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Perttu Arkkila.

Teksti: Virve Järvinen