Paukut piiloon lemmikeiltä!

Feromonit tarjoavat lievitystä niin kissan joulustressiin kuin koiran ilotulituskammoon. Kissalle stressiä aiheuttavat esimerkiksi ylenpalttinen siivous, vieraat ihmiset tai kotiväen lähteminen matkoille. Eläinlääkäri Anne Markkola Vallilan Eläinlääkäriasemalta kertoo, että jouluun liittyvä stressi saattaa aiheuttaa kissalle jopa steriilin virtsatietulehduksen. Eläin voi olla myös vetäytyvä, masentunut tai yliaktiivinen.

Koirien varsinainen koettelemus ovat uuden vuoden ilotulitukset. Koirat kärsivät hyvin yleisesti ainakin pienestä paukkuarkuudesta. Hankalissa tapauksissa kyseessä on fobia, joka vain pahenee vuosi vuodelta. Markkola suosittelee kissoille ja koirille tyynnyttäviä feromonivalmisteita. "Feromoni on hormonin kaltainen, koiranpennuille turvallisuuden tunnetta luova aine, jota emo erittää synnyksen jälkeen. Se luo saman vaikutuksen myös aikuisilla koirilla. Kissojen naamaferomoni taas tukee kissaa, kun sen ympäristössä tapahtuu muutoksia."

Markkola vinkkaa, että kissan feromonihaihdutinta kannattaa lkaa käyttää viimeistään viikkoa ennen stressaavaa tilannetta. Koirille hän suosittelee käytettäväksi sekä pistorasiaan liitettävää haihdutinta että aina mukana kulkevaa pantaa. "Lemmikki on hyvä viedä eläinlääkäriin jo silloin kun se osoittaa vasta lieviä paukkuarkuuden oireita. Tällöin voidaan mahdollisesti toteuttaa koulutusohjelmaa, jonka avulla totutellaan hienovaraisesti koviin ääniin."

Vaikeisiin tapauksiin on tarjolla myös lääkkeitä. Lisäksi kannattaa tietenkin muistaa kotikonstit. Hyvä keino on viedä koira huoneeseen, jonne välähdykset eivät näy ja jonne paukkujen äänet eivät kantaudu.

Teksti: Matti Välimäki

Tutustu Orionin eläintuotteisiin