Koira reagoi ääniin luontaisesti

Koiran äänipelko on hyvin yleistä. Hoito on aina yksilöllistä, koska koiran käytös voi johtua monista syistä.

1. Kaikilla koirilla on geneettinen alttius pelätä ääniä, mutta joillakin roduilla äänet aiheuttavat herkemmin hälytystilan. Esimerkiksi paimenkoirat reagoivat ääniin usein herkästi.

2. Pelästyminen voi johtua erilaisista mekanismeista aivoissa. Esimerkiksi jos emä on reagoinut ääniin säikähtäen, pentu on voinut oppia, että ääniin liittyy uhka.

3. Reaktio voi vaihdella hätkähtämisestä täyteen paniikkiin. Pelko voi myös laajentua äänen ennakoimiseen. Jos koira säikähtää rakettia uudenvuodenyönä, se voi alkaa jatkossa pelätä iltoja ja pimeää. Myös yhä pienemmät äänet kuten lämpöpatterin naksahdus voivat laukaista pelkoreaktion.

4. Koiraa tulisi totuttaa erilaisiin ääniin pienestä pitäen. Mikäli pelko on jo syntynyt, koiraa voi yrittää siedättää ääniin vähitellen, mutta pakottaa ei saa koskaan. Pelkkä satunnainen altistus ei vähennä pelkoa.

5. Mikäli koiran pelko on voimakasta, kannatta ottaa yhteys eläinlääkäriin. Tarvittaessa pelkoa tulee hoitaa lääkityksellä, koska jokainen uhkaava tilanne pahentaa pelkoja. Keskustele hoitovaihtoehdoista eläinlääkärisi kanssa.

 

Artikkelia varten on haastateltu eläinlääkäri Tuulia Applebytä.