Liike hoitaa selkäkipua

Alaselkäkipu on yleistä eikä siihen useinkaan löydy yhtä selkää syytä. Yleishoidoksi sopii parhaiten liikunta.

Lähes kaikki kokevat alaselkäkipua elämänsä aikana. Useinkaan siihen ei löydy yhtä selkeää syytä. Selkäkivun paranemistaipumus on yleensä onneksi hyvä. Osalla ihmisistä kipu kuitenkin valitettavasti pitkittyy. Pitkittyneen kivun taustalla voi olla esimerkiksi tupakointi, ylipaino, unihäiriöt, masentuneisuus tai liian vähäinen liikunta.

”Joskus pitkittynyt kipu saa ihmisen välttämään aiemmin elämään kuuluneita asioita tai tiettyjä liikkeitä kivun pahenemisen pelossa. Se voi estää tai hidastaa paranemista tai jopa ylläpitää kipua”, professori Jaro Karppinen muistuttaa.

Akuuttiin kipuun tulehduskipulääkettä liikunnan ohella

Monella selkäkivusta kärsivällä on vääriä uskomuksia kivun syystä, mitkä saattavat estää liikkumisen. Liikunta oikein annosteltuna on kuitenkin tärkeää toipumiselle. Tutkimusten perusteella liikunta on paras lääke kivun hoidossa.

Jatkuvasta selkäkivusta kärsivä voi hakeutua lääkärin tai fysioterapeutin arvioon, jos kipu ei lievity omahoidon keinoin. Tulehduskipulääke voi olla tarpeen akuutissa vaiheessa muun hoidon rinnalle, mutta särkylääke ja sairausloma ei voi koskaan olla ainoa hoito. Työhön voidaan joutua tekemään muutoksia, jotta työssä pysyminen onnistuu.

Jo yksi käynti fysioterapiassa auttaa monia, mutta usein tarvitaan useampia käyntejä. Fysioterapeutti toimii ’valmentajana’ ohjaten potilaalle omahoidon harjoitteita.

Teksti: Suvi Huttunen
Kuva: iStockphoto