Atooppinen iho vaatii rasvausta

Atooppisen ihottuman hoidossa vaaditaan sinnikkyyttä ja säännöllisyyttä.

Atooppisessa ihottumassa ihon läpäisyeste on poikkeava, ja sen läpi pääsee helpommin esimerkiksi kemikaaleja ja allergeeneja. Atooppinen iho myös haihduttaa enemmän vettä ja kuivuu siksi helposti.

”Atooppinen ihottuma on krooninen sairaus, tulehduksellinen ihotauti. Se ei aiheudu ruoka-aineista ja on osittain perinnöllistä”, sanoo lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri Anna Pelkonen.

Suuri osa atooppisesta ihottumasta on lievää. Toisaalta sairauteen kuuluu tyypillisesti ennalta-arvaamattomuus, kun oireet saattavat jostakin ärsykkeestä lehahtaa yhtäkkiä voimakkaiksi.

Akuuttia vaihetta hoidetaan rasvaamalla paikallisesti kortisonivoiteilla. Kortisonia käytetään hoitoon kuuriluonteisesti, sillä pitkäaikaisessa käytössä se voi ohentaa ihoa.

Rasvaus pitää oireita kurissa

Yleensä atooppinen ihottuma alkaa jo lapsena. Iän myötä oireet useimmiten lievenevät. Pelkonen toteaa, että jos vauvalla on lisääntynyt riski atooppiseen ihottumaan, rasvaus perusvoiteella kannattaa aloittaa aivan pienestä.

Tutkimuksissa on osoitettu, että perusvoiteet hoitavat ihoa, parantavat läpäisyestettä ja vähentävät kortisonivoiteiden tarvetta. Perusvoiteiden käyttöä suositellaan, jos on vähänkin kuiva iho. ”Ja toisin kuin joskus väitetään, iho ei mene rasvaamisesta pilalle eikä totu voiteeseen”, Pelkonen sanoo.

Karbamidi sopii herkällekin iholle

Sopiva perusvoide löytyy kokeilemalla. Rasvaaminen kannattaa Pelkosen mukaan aloittaa keskirasvaisella voiteella. ”Jos iho kutiaa jälleen jo tunnin kuluttua, on syytä siirtyä rasvaisempaan voiteeseen. On myös tärkeää, että voidetta laitetaan reilusti.”

Tavanomaisten perusvoiteiden lisäksi voiteista löytyy sellaisia, joissa on kosteutta sitovia ainesosia, kuten glyserolia tai karbamidia. Pelkonen toteaa, että eniten on näyttöä karbamidin toimivuudesta, koska sitä on tutkittu eniten.

teksti: Johanna Paasikangas-Tella

Olethan tutustunut Orionin karbamidivoiteeseen Carbalaniin?