Haaveena pitkä tukka

Normaalisti hius kasvaa noin 2–6 vuotta, minkä jälkeen uusi hius työntää sen pois. Jos hius putoaa kesken kasvun, sen tilalle tulee uusi hius vasta seuraavassa syklissä. Jos kasvuaika on pitkä, hius ehtii kasvaa pitkäksi ennen luonnollista irtoamistaan – toisaalta, jos kasvusykli on lyhyt, menetetyt hiukset voi saada nopeammin takaisin.

Hius saattaa pudota ennen aikojaan esimerkiksi jonkin sairauden, heikon ravitsemuksen tai stressin seurauksena. Stressaantuneella hiuspohja on kireä ja aineenvaihdunta häiriintyy. Yleensä onkin niin, että kun ihminen voi hyvin, myös hiukset voivat paremmin. Jos siis haluat vahvat, terveet hiukset, huolehdi hyvinvoinnistasi.

Hiukset koostuvat suurimmaksi osaksi proteiineista. Monipuolinen ruokavalio, johon kuuluu muun muassa runsaasti proteiinia ja välttämättömiä rasvahappoja, tukee hiusten hyvinvointia. Myös riittävä veden juonti on tärkeää.

”Vanhaa” eli jo hiukan pitkäksi kasvanutta tukkaa pitää aina hoitaa. Käytä hoitoon ennen kaikkea päänahallesi sopivia tuotteita. Vaikka kasvatat hiuksia, niitä pitäisi säännöllisin väliajoin hiukan lyhentää, koska muuten latvat alkavat murentua, haaroittua ja takkuuntua. Heikkoa hiusta pitäisi siistiä vähintään 3–4 kuukauden välein, ja hyväkuntoistakin vähintään puolivuosittain. Myös latvoille tarkoitetut hoitoaineet voivat auttaa.

Kasvua voi stimuloida myös päänahan aineenvaihduntaa vilkastuttavilla tuotteilla ja siten parantaa hiuksen ravinnonsaantia. Hiusvesi rauhoittaa ja samalla pitää hiuspohjasta kalkkikertymiä poissa. Myös päänahan hieronta on hyväksi.

Riippuu hiuksen luontaisesta vahvuudesta tai heikkoudesta, miten paljon se kestää käsittelyä. Mekaanista rasitusta on hyvä välttää, ja hiusta ei saisi käsitellä huonokuntoiseksi. Päällekkäiset permanentit ja tiheät värjäykset kuluttavat hiusta. Liika harjauskin rasittaa, ja erityisesti kiharaa tai haurasta hiusta tulisi käsitellä hellävaraisesti.

Joissakin elämänvaiheissa, kuten esimerkiksi teini-iässä, hiukset rasvoittuvat nopeammin. Silloin kannattaa hakea kampaajalta avuksi itselle sopivat tuotteet. Liian usein toistuva pesu vain kiihdyttää rasvoittumista ja samalla vie päänahalta sen tarvitsemaa normaalia talia, joka suojaa haitallisilta bakteereilta.

 

Teksti perustuu kampaaja Katri Mehtälän haastatteluun.

Teksti: Johanna Paasikangas-Tella