Kun yskä pitkittyy

Oireet

Yleisimpiä pitkittyneen yskän aiheuttajia ovat krooninen nuha, astma ja refluksitauti.

Yskä on erilaista – ajoittuu esimerkiksi eri vuorokauden aikoihin – sen mukaan, mikä sen aiheuttaa.

Jos kyseessä on nenäperäinen yskä, useimmiten yskä vaivaa eniten aamuisin.

Erityisesti öiseen aikaan esiintyvä yskä voi kertoa astmasta, jonka ensioire se usein on. Keuhkoputket ahtautuvat helpoimmin aamuyöllä. Erilaiset pölyt ja hengitystieinfektiot pahentavat astman oireita, ja yskä voikin olla monen tekijän summa.

Refluksitaudissa hapanta mahan sisältöä voi yöaikaan nousta nieluun ja päästä sieltä keuhkoputkiin. Tämäkin seurauksena voi olla kovakin yskä.

Rokottamattomilla lapsilla pitkittynyttä yskää voi aiheuttaa hinkuyskä, jota nimitetäänkin 100 päivän yskäksi. Hinkuyskä on harvinainen bakteerin aiheuttama keuhkoputkentulehdus. Oireena voi olla ärsytysyskä, josta voi tulla yhtämittainen ongelma päivin ja öin. Oireisiin voi liittyä nuhaa, kuumetta ja hengen haukkomista yskimisen lomassa.

Hoito

Pitkittynyttä yskää parannetaan hoitamalla sen aiheuttaja. Pelkkä oireiden helpottaminen esimerkiksi yskänlääkkeellä ei hoida itse tautia.

Astman perushoitoon kuuluvat limakalvon tulehdusta hoitavat, sisäänhengitettävät kortisonilääkkeet. Keuhkoputkien ahtautuminen korjautuu, kun tulehdus rauhoittuu. Astmassa kuukausikin on lyhyt aika hoitoon, joten hoitokokeilujen on oltava riittävän pitkiä.

Refluksitaudin hoitoon tarvitaan refluksilääkettä, jota otetaan aamuin illoin kahden kuukauden ajan. Lieviä refluksitaudin oireita voi kokeilla helpottaa kotikonstein, esimerkiksi korottamalla sängyn päätyä ja välttämällä ruoka-aineita, jotka ärsyttävät vatsaa.

Hinkuyskää hoidetaan tavallisesti antibiooteilla.

Milloin lääkäriin?

Jos yskä koko ajan vain voimistuu ja tekee olon hankalaksi, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Lapsi pitää viedä lääkäriin, jos hänellä epäillään olevan hinkuyskä. On aiheellista hakeutua lääkäriin myös, jos pitkittyneen yskän syy ei ole tiedossa ja jos yskä on veristä tai oireet ovat muuten hälyttäviä.

Artikkeliin on haastateltu keuhkotautien erikoislääkäri Heikki Ekroosia.

Tutustu Resilar-yskänlääkkeeseen Itsehoitoapteekissa.