D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota lapsi tarvitsee muun muassa kasvuun sekä luuston kehittymiseen. D-vitamiini edistää myös lasten normaalia vastustuskykyä.
Leikkien tiimellyksessä lapsille sattuu joskus pieniä kolhuja. Myös siksi D-vitamiinin saannin turvaaminen on tärkeää koko lapsuuden ajan. D-vitamiini kun tukee luun kehittymistä. Kaikkia D-vitamiinin vaikutuksia ei kuitenkaan vielä tunneta.
Vastasyntyneellä on sikiökaudella syntynyt D-vitamiinivarasto, mutta se riittää vain muutamaksi viikoksi.
Ravinto ja aurinko eivät turvaa riittävää saantia
Kasvava ja kehittyvä lapsi tarvitsee D-vitamiinia enemmän kuin sitä ravinnosta ja auringonvalosta voi Suomen olosuhteissa saada. Ympärivuotinen D-vitamiinilisä turvaa lapsen riittävän D-vitamiinin saannin.
Imeväisikäisen pääasiallinen ravinto on äidinmaito, jossa D-vitamiinia ei juurikaan ole. Myöskään äidin käyttämä D-vitamiinilisä ei vaikuta rintamaidon D-vitamiinipitoisuuteen.
Vastasyntyneellä on sikiökaudella syntynyt D-vitamiinivarasto, mutta sen avulla lapsi selviää vain muutaman viikon. Vauvat tarvitsevatkin 10 mikrogramman D-vitamiinilisää jo kaksiviikkoisista alkaen.
D-vitamiinin saantisuositusta tulee noudattaa
Jos lapsi saa hetkellisesti liikaa tai liian niukasti D-vitamiinia, ei ole syytä huoleen. Jos näin on tapahtunut pitkään, asiasta kannattaa keskustella neuvolassa.
D-vitamiinin yliannostus on harvinaista, mutta pitkäaikainen D-vitamiinivalmisteiden liikasaanti saattaa häiritä vakavasti lapsen kehitystä ja aiheuttaa jopa myrkytyksen. Siksi on tärkeää noudattaa annettuja suosituksia.
D-vitamiinisuositus riippuu iästä
Täysimetetyillä vauvoilla D-vitamiinin saantisuositus on 10 mikrogrammaa vuorokaudessa, mikä useimmiten tarkoittaa viittä tippaa D-vitamiinivalmistetta. Äidinmaidonkorviketta tai vieroitusvalmistetta saavan imeväisikäisen D-vitamiinilisän määrä riippuu valmisteen käyttömäärästä. 2–17-vuotiailla lapsilla suositus on 7,5 mikrogrammaa D-vitamiinivalmistetta vuorokaudessa. Suositusta suuremmista määristä ei ole todettu olevan lisähyötyä.
Jos lapsi kuuluu erityiseen riskiryhmään, voidaan yksilöllisesti lääkärin valvonnassa miettiä suurempaa annostusta. Tällöin pitää seurata veren aktiivista D-vitamiinipitoisuutta.
D-vitamiinin turvallisen saannin ylärajana pidetään 0–6 kuukauden iässä 25 mikrogrammaa, 6–12 kuukauden iässä 35 mikrogrammaa ja 1–10-vuotiailla lapsilla 50 mikrogrammaa vuorokaudessa. Luvuissa on mukana sekä ravinnosta että lisänä saatu D-vitamiini.
Vuonna 2018 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VNR) päivittivät vauvojen D-vitamiinilisien käyttösuositukset EU-säädösten mukaisiksi. Tällöin äidinmaidonkorvikkeiden ja vieroitusvalmisteiden D-vitamiinipitoisuuksia nostettiin riittävän saannin turvaamiseksi.
D-vitamiini vauvalle tippoina
Koska vauva ei pysty pureskelemaan purutabletteja, D-vitamiinivalmiste on kätevintä antaa tippoina. Myös D-vitamiinisuihkeita on olemassa, mutta niiden tarkka annostelu on vaikeaa.
Valmisteena suositellaan D3-muotoista D-vitamiinia, sillä se imeytyy parhaiten.
Vitaminoitu ruoka vähentää vitamiinivalmisteen tarvetta
Osa lastenruoista on vitaminoituja, mutta osa ei. Tuotteen sisältämät vitamiinit ilmoitetaan tuotteen pakkausmerkinnöissä.
Lisätylle D-vitamiinille on määritelty vähimmäis- ja enimmäismäärät. Jos lapsi syö vitaminoituja puuroja tai vellejä, hän tarvitsee vähemmän D-vitamiinivalmistetta.
Myös äidinmaidonkorvikkeita ja vieroitusvalmisteita täydennetään D-vitamiinilla.
Jos lapsi saa korviketta vaikkapa 500 ml vuorokaudessa, hän tarvitsee D-vitamiinivalmistetta 10 mikrogrammaa päivässä eli saman verran kuin täysimetetty vauva. Jos korvikkeen määrä on yli 800 millilitraa/vrk, vähenee D-vitamiinilisän tarve kahteen mikrogrammaan eli yhteen tippaan vuorokaudessa.
Noin 6–8 kuukauden iässä vauva alkaa syödä kiinteitä ruokia. Tällöin vitaminoidun korvikkeen ja sitä myöten D-vitamiinin saanti korvikkeesta vähenee.
- Alle 18-vuotiaat tarvitsevat D-vitamiinilisää ympäri vuoden.
- Suomalaiset D-vitamiinin saantisuositukset perustuvat yhteispohjoismaisiin suosituksiin, jotka pohjautuvat laajoihin tieteellisiin tutkimuksiin.
Teksti: Marjo Hentunen
Lähteet: thl.fi, sic.fimea.fi, duodecim.fi, lastenendokrinologit.fi (haettu 8.6.2020)
