Jenni Hartikainen on aina liikkunut paljon, mutta todellinen hurahdus tapahtui reilut kuusi vuotta sitten, kun hän kokeili kaverin houkuttelemana tankotanssia. ”Innostuin heti ja pian aloin kaipaamaan tanssin tueksi lihasvoimaa ja kehonhuoltoa.”
Loppuvuodesta 2017 Hartikainen voitti Miss Fitness Finland -kilpailun, ja on nyt päässyt puhumaan terveyteen liittyvistä asioista muuallakin kuin työssään farmaseuttina. ”Kilpailussa painotettiin kykyä olla esikuvana terveellisissä elintavoissa”, kertoo Hartikainen.
Kiva tekeminen tuntuu helpommalta
Hartikainen kannustaa etsimään itselle mieluisan tavan liikkua. Sellaista voi olla vaikka rauhallinen kävely kaverin kanssa. ”Kun kunto paranee, ehkä kasvaa myös into kokeilla jotakin vaativampaa.”
Monella alkuinnostus lopahtaa ajan niukkuuteen. Hartikaisella on selkeä resepti tähän. ”Laita liikunta kalenteriin ja pidä se siellä yhtä tärkeänä kuin jokin työpalaveri. Jos liikuntaa on vaikea aikatauluttaa esimerkiksi lastenhoidon vuoksi, tee jotakin sellaista, johon voit ottaa lapset mukaan.”
Kaikki liikunta ei sovi Hartikaisellekaan ja on hetkiä, jolloin ei huvittaisi. Hän myöntää, että ei saa treenattua kotona, eikä pidä lenkkeilystäkään. ”Minulle sopii paremmin lähteä tanssitunnille tai salille, jossa tulee positiivista sosiaalista painetta treenikavereilta.”
Palkintona hyvä fiilis
Vaikka treeneihin ei ole aina kiva lähteä, liikunnan jälkeinen fiilis palkitsee. ”Kun totut siihen, että treeneistä tulee hyvä olo, sinulla on kalenterissa jotakin, mitä oikein odotat.”
Tavoitteet voivat antaa sopivasti motivaatiota. Niiden tulisi Hartikaisen mielestä lähteä omasta itsestä. ”Löydä omat hyvät puolesi, älä vertaa itseäsi muihin. Nauti niistä asioista, joita kroppasi pystyy tekemään.”
Hartikainen tietää, ettei itsensä näkeminen tiukoissa trikoissa ole aina mieluisaa. ”Olen yrittänyt olla ottamatta itseäni liian vakavasti.”
Kunnon ruokaa
Tasapainoinen syöminen on Hartikaiselle hyvän olon perusta, mutta hän ei halua noudattaa ehdottomuuksia. ”Kun ei ole liian tiukkaa, ei tule repsahduksiakaan. Jos mieli tekee, syön pitsan tai suklaata.”
Kilpailun loppuvaiheeseen liittynyt dieetti oli Hartikaiselle jotain poikkeuksellista. ”Sen aikana ruuat piti punnita. Hyvä seuraus oli se, että opettelin syömään kunnon aamupalan. Treenaamisen myötä olen myös alkanut huolehtia, että saan päivittäin riittävästi proteiinia.” Työkaverit tukivat kilpailijaa muun muassa lukitsemalla Jennille varatun suklaapatukan kaappiin, josta sen sai kisan jälkeen.
Jennin treenivideoita löytyy Instagramista: @jennikristiina9
Teksti: Johanna Paasikangas-Tella