Huoli terveydestä on pandemian aikana kaikille yhteinen. Sen lisäksi joudumme jokainen osallistumaan riskiryhmien suojaamiseen noudattamalla monia rajoituksia. Poikkeusolot koettelevat ihmisiä eri tavoin.

”Jos työtoverit ovat olleet käytännössä ainoa sosiaalinen kontakti, etätyöskentely eristää. Jos ei ole läheisiä, on entistä kurjempaa, kun pitää rajoittaa esimerkiksi kaupungilla liikkumista”, sanoo psykiatrian professori Jyrki Korkeila.

Moni pelkää niin oman kuin läheistensäkin terveyden puolesta ja työt ovat ehkä loppuneet tai niitä on yhtäkkiä aivan liikaa. Myös vaikeudet perheessä korostuvat kun ollaan enemmän neljän seinän sisällä.

Korkeila arvioi, että vuoden 2020 poikkeusaikojen vaikutukset tuntuvat pitkään. ”Voi olla, että vaikeimman vaiheen yli selvitään ponnistelemalla ja vähän niin kuin unessa, mutta toipuminen voi viedä todella pitkään.”

Nyt tarvitsemme toisiamme!

Yksinäiset ympärillämme

Kaikilla ihmisillä on sosiaalisia tarpeita ja yksinäisyys on aina raskasta. Rajoitukset ja yksinolo voivat olla rankkaa erityisesti heille, jotka muutoinkin ovat ahdistuneita tai yksinäisiä. ”Tarvitsemme toisiamme. Voimme kaikki olla avuliaita, myös ventovieraille. Aina voi vaihtaa muutaman sanan ja hymyillä. Nyt on ehkä oikea aika soittaa vanhalle tuttavalle”, Korkeila sanoo.

Kekseliäs ihminen löytää monia tapoja vahvistaa positiivisuutta ja jakaa hyvää oloa muille. Sosiaaliseen mediaan on ilmaantunut monenlaista hyödyllistä ja iloa tuovaa, ja parvekkeille on ilmestynyt nalleja. Korkeila toteaa, että muiden olon helpottamiseen ei kuitenkaan ole mitään takuuvarmoja keinoja, koska olemme niin erilaisia.

Keskitytään hyvään

Korkeila näkee kriisissä mahdollisuuden parantaa tulevaisuutta. ”Tässä tilanteessa on raskasta, mutta voi olla, että seuraamuksena on hyviä vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen.”

Kun vaikea aika koskettaa tavalla tai toisella jokaista, omista huolista ja kuormittumisesta on ehkä tavallista helpompaa puhua. ”Moni on normaalisti voinut tukeutua toisen ihmisen läsnäoloon ja ehkä myös käytännön apuun, mutta nyt sitä ei välttämättä olekaan saatavilla. Jos opimme jakamaan huoliamme avoimemmin, se voi tuoda muutosta kulttuuriin.”

Jatkossa osaamme myös aiempaa paremmin pitää yhteyttä välineillä, joiden käytttöä on nyt pitänyt opetella. Korkeila itse on joutunut ottamaan uudet välineet tehokkaasti käyttöön niin potilastyössä kuin yliopistollakin. ”Vedin esimerkiksi viedeoyhteyden välityksellä kolmetuntisen kokonaisuuden työnohjauksesta. Puhuimme muun muassa siitä, minkälaisen tunteen jokin asia herättää. Kyllä videonkin kautta välityy myös nonverbaalia viestintää.”

Suomalaisista puhutaan Korkeilan mielestä turhan usein kansana, jotka eivät kommunikoi. ”On paljon myös sellaista läheisyyttä, jossa ei puhuta. Sanojen käytön määrä ei suoraan kerro, onko jokin kontakti parempi. Suomalainen yhdessäolo voi olla hyvin merkityksellistä, vaikka sille on tyypillistä niukempi eksplisiittinen ilmaisu.”

Korkeila haluaa muistuttaa, että kriisin aikanakin on tärkeää keskittyä toivoon. ”Sitä antaa tieto ihmisen kyvystä sopeutua ja selviytyä. Elämä jatkuu tämän jälkeen.”

Teksti: Johanna Paasikangas