Mitä enemmän ja useammin niistän, sitä tehokkaammin pöpöt poistuvat elimistöstä
Nenäeritteessä on paljon flunssaviruksia. Niistäminen ei kuitenkaan poista niitä kokonaan elimistöstä.
Tupakoivat sairastuvat flunssaan muita useammin
Tupakointi heikentää yleistä vastustuskykyä ja haittaa hengitysteiden puolustusmekanismien toimintaa.
Lapsia flunssa kiusaa useammin, koska heidän vastustuskykynsä on vielä heikko. Vaarallinen flunssa ei kuitenkaan ole kuin vanhuksille.
Vastustuskyvyn lisäksi lapsien nuhakuumeiden määrään vaikuttaa myös suurempi tartuntojen määrä. Vakavia flunssan komplikaatioita voi tulla minkä ikäisillä tahansa.
Flunssa iskee, jos menen kylmällä ilmalla ulos ilman takkia tai märillä hiuksilla.
Vilustuminen itsessään ei aiheuta flunssaa. Elimistön stressitekijänä se voi heikentää puolustusmekanismien toimintaa.
Sairastin juuri flunssan – en siis voi sairastua uudelleen samalla flunssakaudella.
Flunssaviruksia on satoja. Uudelleensairastuminen vasta olleen flunssan jälkeen on mahdollista.
Flunssavirus leviää flunssaisen yskiessä tai aivastaessa lähelläni, mutta jos käytän käsidesiä tunnollisesti, en sairastu.
Tärkein flunssan leviämisen ehkäisykeino on hyvä käsihygienia. Täydellistä suojaa flunssaa vastaan sekään ei anna, sillä flunssavirukset leviävät myös pisaratartuntana ilman kautta.
Flunssan voi hikoilla pois – kevyt liikunta siis kannattaa heti kun siltä tuntuu.
Kevyt kuntoiluliikunta on turvallista aloittaa voimien rajoissa vasta yleisoireiden (kuume, säryt) mentyä ohi.
Asiantuntija: lääkäri Jukka Pätsi Pellon terveyskeskuksesta
Teksti: Jenni Leukumaavaara