Joulu on tuoksujen aikaa. Kodeissa ja julkisissa tiloissa tuoksuu erilaiselta kuin arkena – ja usein tavallista enemmän. Mitä tehdä, jos tuoksut ärsyttävät?

Tietoisilla ja usein pienillä valinnoilla voi helpottaa tuoksuille herkän ihmisen joulun viettoa. Esimerkiksi joulukonserttiin tai joulun aattohartauteen valmistauduttaessa kannattaa valita hajusteeton deodorantti tai hiuslakka, ja parfyymin voi jättää kokonaan pois.

”Siten voi tehdä kotioloissakin, jos tietää vaikkapa jonkun jouluvieraan ärsyyntyvän tietyistä tuoksuista. Näin myös lähellä olijat pystyvät nauttimaan joulun perinteistä ja joulun ajan tilaisuuksista ilman tuoksuärsytystä, sanoo allergia-asiantuntija Anne Vuorenmaa Avama Oy:stä.

Vaarattomia mutta kiusallisia oireita

Tuoksut voivat saada monelle aikaan kiusallisia oireita. Yksi alkaa pärskiä, toisen silmät saattavat alkaa vuotaa. Kolmannelle voi tulla päänsärkyä, neljännen ääni käheytyy.

”Vaarallisia tuoksuista ilmaantuvat oireet eivät kuitenkaan ole, ja niille voi jossain määrin koettaa myös altistua omaehtoisesti”, Vuorenmaa vinkkaa.

Tulppaanit, joulukaktus, jouluruusu ja annansilmä ovat vähätuoksuisia joulukukkia

Altistumista voi kokeilla minkä tahansa ärsytystä aiheuttavan tuoksun kanssa. Otetaan esimerkiksi tuttu joulukukka, hyasintti:

”Jos et siedä hyasintin tuoksua ja tiedät lähteväsi jouluaaton kyläilyreissulle perheeseen, joka pitää hyasinteista, kokeilepa tällaista: hanki itsellesi hyasintti hyvissä ajoin ennen joulua. Pidä sitä parvekkeella tai ikkunalasien välissä, mutta tuo välillä kukka sisätiloihin. Kun sen tuoksu alkaa ärsyttää, vie kukka pois. Kokeile jatkaa näin jouluun saakka – ja jos hyvin käy, saatat pärjätä jouluvierailullasi aikaisempaa oireettomammin.”

Joulukuusi tuoksun lähteenä – onko muovikuusi ratkaisu?

Muita joulun kiistanalaisia tuoksun lähteitä ovat muut joulukukat, joulukuusi sekä tuoksukynttilät. Vuorenmaa kertoo, että joulutähti on parhaassa loistossaan lähes tuoksuton, ja siksi se on hyvä jouluvieminen henkilölle, joka on herkkä monille joulun kukkaisille tuoksuille.

”Mutta kun joulutähden lehdet alkavat rapistua ja menevät rikki, niistä vapautuu tuoksuvaa maitiaisnestettä. Silloin kukasta voi jo hankkiutua eroon. Vähätuoksuisia joulukukkia ovat esimerkiksi tulppaanit, joulukaktus, jouluruusu ja annansilmä.”

Joulukuusikaan ei sovi tuoksunsa takia kaikkiin koteihin. On arveltu, että oireita kuusessa aiheuttaisi pihka tai homeitiöiden aktivoituminen, kun joulupuu tuodaan kylmästä sisälle.

”Varmaa syytä kuusen erittämille tuoksuille ei toistaiseksi tiedetä. Hyvä vaihtoehto on asettaa kuusi terassille, parvekkeelle tai kotipihaan tuomaan tunnelmaa”, Vuorenmaa ehdottaa.

Entä muovikuusi – olisiko se ratkaisu ongelmaan? Ei välttämättä, tai ainakaan se ei sovi kaikille. Kokeilemalla se selviää, sanoo Anne Vuorenmaa.

”Muovissa on oma tuoksunsa, ja kaapin perällä vuoden ollut kuusi on voinut kerätä kesän aikana pölyä. Muovikuusta on hyvä pitää vuorokausi tai pari ulkona tuulettumassa ennen kuin sen tuo sisälle.”

Ristiallergiaa joulun mauista

Koivun siitepölystä allergisia oireita saavat henkilöt reagoivat usein esimerkiksi manteliin, kaneliin, luumuihin, viinirypäleisiin, pähkinöihin ja omenoihin. Ilmiötä kutsutaan ristiallergiaksi.

”Tyypillisiä oireita ristiallergiassa ovat suun kutina tai huulien kihelmöinti. Oireet eivät yleensä kehity hengenahdistukseksi. Nykyään ajatellaan, että lieviä oireita aiheuttavia ainesosia ei tarvitse välttää kokonaan, vaan niitä voi käyttää omien oireiden sallimissa rajoissa.”

”Ja jos haluaa, voi myös ottaa etukäteen antihistamiinia, jos arvelee altistuvansa jollekin ristiallergeenille”, Vuorenmaa sanoo.

Hyvä ruoka ja joulumieli ilman voimakkaita tuoksuja

Myös ruokiin ja juomiin kannattaa kiinnittää huomiota. Monia joulureseptejä voi soveltaa. Joulupuurosta voi jättää pois kanelin, ja mantelin tilalle voi piilottaa jotakin muuta mukavaa. Mausteisen glögin voi tarvittaessa korvata esimerkiksi viinimarjamehulla – itselle sopivilla mausteilla ryyditettynä.

Joulun tuoksukuormaa voi halutessaan vähentää jo joulua valmistellessa.

”Siivous onnistuu hyvin hajusteettomilla pesuaineilla, samoin lakanapyykki. Ennakoiden ja toiset huomioiden voimme jokainen vaikuttaa paremman joulun syntyyn. Pääosassa ei tarvitse olla tuoksut, vaan leppoisa yhdessäolo perheen tai suvun kanssa”, Vuorenmaa kannustaa.

Näin vähennät joulun tuoksukuormaa

  • Käytä kodin siivoukseen tuoksuttomia puhdistusaineita.
  • Valitse tuoksukynttilän sijaan tavallinen kynttilä tai esimerkiksi led-kynttilä tunnelman tuojaksi.
  • Hyasintit kannattaa jättää ulos: esimerkiksi jouluruusu ja annansilmät eivät yleensä aiheuta oireita.
  • Vältä parfyymeja, partavesiä tai hajustettuja hiuslakkoja julkisissa tilaisuuksissa tai joulun sukujuhlissa.
  • Sijoita kuusi sisätilojen sijaan parvekkeelle tai kotipihaan, jos se aiheuttaa oireita.

Teksti: Essi Kähkönen