Joulupöydän herkulliset reseptit; murea kalkkuna, lohipastrami ja wasabikastike

Murea kalkkuna

Amerikkalaisten kiitospäivästä tuttu kalkkuna koristaa nykyään myös yhä useamman suomalaisen joulupöytää. Moni valitsee kalkkunan kinkun vaihtoehtona, osa sen lisänä.

Kalkkuna houkuttaa etenkin terveellisenä jouluherkkuna. Siinä on vähän energiaa, ja sen rasva on laadultaan hyvää. Kalkkuna sisältää runsaasti proteiinia, joten se sopii mainiosti myös esimerkiksi karppaajille ja kuntoilijoille.

Kun valitset kalkkunan, pidä huoli, ettet paista sitä liian pitkään, jotta liha säilyy mehukkaana.

Tarvitset:

 noin 1 kg kalkkunan juhlafilee

½ sitruuna

 Marinadi

¼ dl valkoviinietikkaa

1 dl oliiviöljyä

3 rkl makeaa sinappia

½ dl juoksevaa hunajaa

1 tl rakuunaa

½ tl valkopippuria

3 tl raastettua sitruunankuorta

Tee näin:

Purista sitruunanmehu kalkkunan pintaan. Työnnä paistimittari paistin keskelle.

Kypsennä kalkkunaa 200 asteessa 15 minuuttia. Laske lämpötila 125 asteen ja paista siihen saakka, että paistin sisälämpö on 76 astetta.

Anna kalkkunan jäähtyä. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi.

Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Kaada marinadi viipaleiden päälle. Anna viipaleiden marinoitua viileässä seuraavaan päivään. Tarjoa kylmänä.

Tämän reseptin ja monia muita jouluherkkuja löydät osoitteesta Kodinkuvalehti.fi.

Joulupäivän kevennys – lohipastrami ja wasabikastike

 Erilaiset kalat ja mädit kuuluvat lähes jokaiseen joulupöytään. Niitä voi hyvin tarjoilla jouluillallisen alkuruokana. Kala-kasvissyöjä puolestaan kokoaa kaloista ja mädistä vaikka kokonaisen aterian, jonka voi nauttia joululaatikoiden kera.

Kokeile tänä vuonna jotain hieman erilaista – lohipastrami ja wasabikastike muodostavat yhdessä satumaisen makumaailman. Lohipastrami tarvitsee varaslähdön ollakseen joulupöydässä parhaimmillaan. Muistathan siis valmistaa sen jo edellisenä päivänä.

Tarvitset:

600 g lohifileen keskiosaa
1-1½ rkl karkeaa merisuolaa
½ tl sokeria
1/4 tl mustapippuria
1 rkl viherpippuria
1 rkl roseepippuria

Tee näin:

Poista lohifileestä ruodot. Nosta kala kelmun päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele pinnalle merisuolaa, sokeria ja rouhittua mustapippuria. Kääri filee tiiviisti kelmuun. Nosta kala jääkaappiin ja anna sen suolatua vuorokauden verran.

Pyyhi seuraavana päivänä lohen pinnalta näkyvät suolakiteet pois. Poista nahka. Leikkaa lohipala ruotoviivan suuntaisesti pitkittäin neljäksi suorakaiteen muotoiseksi tangoksi. Rouhi pippurit morttelissa ja pyörittele lohitangot pippurisekoituksessa.

Paista kerrallaan 1–2 lohitankoa kuumalla pannulla ilman rasvaa noin 20 sekuntia/puoli. Tankojen tulee ruskistua hieman joka puolelta.

Kääri jokainen tanko omaan kelmuunsa tiukaksi paketiksi. Nosta ne jääkaappiin vähintään tunniksi.

Leikkaa tangot kelmun kera 1/2 cm:n viipaleiksi terävällä veitsellä. Poista vasta sen jälkeen viipaleista kelmut.

 Asettele viipaleet houkuttelevasti lautaselle ja tarjoa wasabikastikkeen kanssa.

Wasabikastikkeeseen tarvitset:
2 dl turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
1 ½ tl wasabi- tai piparjuuritahnaa
1 ½ tl tulista sinappia
1 rkl sokeria
1 tl hiutalesuolaa
ripaus mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna makujen vetäytyä jääkaapissa vähintään puolisen tuntia. Tarjoile lohipastramin lisäkkeenä.

Tämän reseptin ja monia muita jouluherkkuja löydät osoitteesta Gloria.fi.



Kuva: iStockphoto