Helsinki City Run juostiin auringonpaisteessa

Orion oli mukana Helsinki City Run –juoksutapahtumassa 12.-13.5.2017 omalla ständillään Expo-alueella. Jututimme muutamia juoksijoita heidän ennakkotunnelmistaan ja siitä, miten juoksu lopulta meni.

Tiina Ronkainen oli juoksemassa puolimaratonin nyt neljättä kertaa ja Helsinki City Run on ainoa maratontapahtuma, johon hän yleensä osallistuu. Pääasiassa hän juoksee omaksi ilokseen. Viime vuonna Ronkainen juoksi puolimaratonin aikaan 1.46.40 ja ennen juoksua hän ei uskonut pystyvänsä samaan. Aika kuitenkin parani olleen nyt 1.45.38.

- Olin tyytyväinen juoksuun. Rata oli parempi kuin aiemmin eikä nyt tarvinnut juosta samaa reittiä takaisin, vaan rata kulki Keskuspuiston ympäri, Ronkainen kehui.

Tatu Ylämäki osallistui puolimaratonille tai ylipäätään mihinkään juoksutapahtumaan ensimmäistä kertaa. Tavoitteena olikin selvitä hengissä maaliin ja juosta reitti noin 2-2,5 tunnissa. Ylämäki treenaa tavallisesti pelaamalla salibandyä ja lenkkeilemällä. Viimeisen kolmen viikon ajan hän oli treenannut juoksua puolimaratonia silmällä pitäen.

- Juoksu meni kuten suunnittelin. Lopullinen aikani oli 2.31.28. Ensikertalaisena olin oikein tyytyväinen, että jaksoin juosta loppuun asti. Tunnelma koko tapahtumassa oli mieletön ja yleisön kannustus radan varrella antoi lisäenergiaa. Ensi vuonna uudestaan, Ylämäki vakuutti.

Jenni Hytönen oli myös ensimmäistä kertaa juoksutapahtumassa ja jännitti omien sanojensa mukaan ennen ensimmäistä juoksua. Hän sanoi olevansa tyytyväinen, jos pääsee maaliin noin kahdessa ja puolessa tunnissa. Treenaamisessa oli ollut pieniä hankaluuksia, mutta Hytönen arvioi treenanneensa hyvin juoksemalla noin kolme kertaa viikossa. Juoksun tueksi hän oli käyttänyt myös eri vitamiineja ja magnesiumia.

- Juoksu meni ihan hyvin. Jälkeenpäin harmitti, etten kirittänyt vielä enemmän loppua kohden, kun voimaa olisi vielä ollut juosta vaikka mihin. Toisaalta tämä oli ensimmäinen kerta ja vähän tunnustellen mentiin eteenpäin. Maalissa kaikki jännitys purkautui puhtaaksi iloksi, Hytönen kertoi.

Hänen aikansa oli lopulta 2.36 ja HCR:n innoittamana Hytönen ilmoittautui jo loppukesäksi seuraavalle puolimaratonille aikaa parantamaan.

Nanika Villanen osallistui Helsinki City Runiin kolmannen kerran. HCR on hänelle ainoa isompi juoksutapahtuma, mutta siihen lähdetään aina Vaasasta isommalla porukalla. Vaasan seudulla Villanen juoksee pienemmissä juoksutapahtumissa.

 

- Tavoitteena on päästä maaliin. Lähdemme viimeisessä ryhmässä ja juoksemme yhdessä. Meille tämä on rennon letkeä kuntoilutapahtuma, Villanen sanoi.

Villasen polvi oli kipeä jo ennen juoksua ja 13 kilometrin kohdalla hän meinasi keskeyttää. Hän sinnitteli kuitenkin loppuun saakka ajassa 2.54.

- Juostessa päätin, ettei ikinä enää, mutta jo seuraavana päivänä junassa matkalla kotiin mietin realistista tavoiteaikaa ensi vuodella, Villanen kertoi.

Veljeksille Otto ja Arttu Kiviraumalle HCR on ainoa juoksutapahtuma, johon tulee osallistuttua säännöllisesti. Treenaaminen oli kuulemma jäänyt vähemmälle, joten miehet uskoivat pärjäävänsä peruskunnolla. Artun tavoiteaika oli alle kahden tunnin ja Oton alle kahden ja puolen tunnin.

- Juoksu meni hyvin. Tämä oli vuoden helpoin lenkki. Aikani oli 1.58 ja vauhdin kiristämisen olisi voinut aloittaa aiemminkin, Arttu Kivirauma totesi juoksun jälkeen.