Aaltoileva atopia karvakorvan kiusana

Koirista noin 10-20 prosenttia kärsii atopiasta. Vaiva on kissoilla hieman harvinaisempi, mutta toisaalta niiden atopiaa ei ole tutkittu vielä kovin paljon. "Atopia näkyy esimerkiksi kuivana ja kutisevana ihona. Kun koira tai kissa raapii itseään, seurauksena on helposti tulehduksia. Atopia lisää usein myös eläimen riskiä sairastua korvatulehduksiin", eläinlääkäri Kirsti Schildt Vuosaaren eläinklinikka VuoVetistä kertoo.

Atopia on allergia, jonka yleisin laukaisija on pölypunkki. Muita atopian taustalla olevia ympäristöallergeeneja ovat siitepöly, homeet ja hilseet. "Talviaikaan, kun koirat oleskelevat paljon sisällä, pölypunkkien merkitys korostuu. Altistumista voi yrittää välttää pyyhkimällä kodin sisäpintoja ahkerasti nihkeällä liinalla. Lisäksi koiralla olisi hyvä olla peti, jonka voi pestä 60 asteessa. Myös kodin tekstiilien määrää on hyvä vähentää."

Aaltoileva taudinkulku on atopialle tyypillistä. Välillä oireet ovat pahempia, välillä taas helpompia. Atopia ei varsinaisesti parane, mutta sen aiheuttamia ongelmia voidaan lievittää monin eri keinoin. "Atopian hoito lähtee liikkeelle oikeasta diagnoosista. Ensimmäiseksi suljetaan pois ruoka-aineallergian mahdollisuus. Käytännössä atoopikon hoito räätälöidään yksilöllisesti. Yleensä on tarpeen, että eläin käy lääkärin luona säännöllisesti kontrollissa", Schildt huomauttaa.

Atopian esiintyvyydessä on rotukohtaisia eroja. Suhteellisesti eniten sitä on muun muassa terriereillä, noutajilla, boksereilla, bulldogeilla ja mopseilla. "Rotujen sisälläkin esiintyy paljon perinnöllistä vaihtelua. Kun kotiin ollaan hankkimassa pentua, kannattaa selvittää, onko sen vanhemmilla ollut atopiaa", Kirsti Schildt vinkkaa.

Aptus Derma Flex sisältää ihon suojakerrokselle välttämättömiä rasvahappoja ja antioksidantteja. Se vahvistaa ihon suojakerrosta, mikä auttaa atopian hoidossa.

Teksti: Matti Välimäki